Kristus herättää uskon

Ajatuksia päivän tekstistä. 25. sunnuntai helluntaista. Kuolemasta elämään. St Paul´s. 10.11.2013. Matt. 9:18-26.

Ihmisen uskonvarmuus vaihtelee. Joskus uskaltaa rohkeasti olla Jeesuksen seuraaja väenpaljoudessakin. Joskus epätoivon hetkellä saattaa ajatella, että usko on kokonaan kuollut. Päivän tekstissä löytyy hyvä uutinen molempiin tilanteeseen.

Pitkään sairastanut nainen rohkeni lähestyä Jeesusta väkijoukon keskellä. Usko, eli rohkeus ja uskon teko, kosketus Mestarin viitan tupsuun, riittivät parantamaan hänet.

Toinen ääripää on kuollut tyttö. Hänellä ei ole rohkeutta, hänellä ei ole uskoa, hän on kuollut. Kristus tulee hänen luokseen ja koskettaa. Kuollut herää. Tapahtuu ihme ilman kohteen omaa uskoa. Sitä on Jumalan työ meidän elämässä.

Toisaalta tytön isällä oli uskoa ja rohkeutta hakea Jeesus paikalle. Joskus toisten usko ja rohkeus kantaa heikkoja ja kuolleita. 

Luterilaisuuden tulevaisuus on Aasiassa

Artikkeli on julkaistu Suomi Newspaperissa

Piispa John Henderssonin haastattelu

Australian luterilaisen kirkon uusi piispa John Henderson sanoo, että luterilaisuuden tulevaisuun on Aasiassa. Luterilaisuus on hänen mukaansa enemmän teologinen ja hengellinen liike kuin kirkkokunta.

Australian luterilainen kirkko (LCA) valitsi huhtikuussa Adelaidessa pidetyssä synodissa eli kirkolliskokouksessa uudeksi keulamieheksi John Hendersonin. Hän on kirkon ensimmäinen valittu piispa, sillä synodiin saakka oli käytetty titteliä presidentti.

- Meidän täytyy löytää identiteettimme australialaisena kirkkona, lakata olemasta saksalainen, eurooppalainen tai amerikkalainen kirkko. Meidän täytyy viimeinkin löytää se, mitä on olla australialainen kirkkokunta. Emme voi enää katsoa olkamme yli menneisyyteen, vaan meidän on kysyttävä, mitä teemme tästä eteenpäin, piispa Henderson, 56, pohtii tulevaisuuden haasteita.

John Hendersson on Australian luterilaisten piispa. Titteliä arkkipiispa ei
täällä tunneta. Piispan toimikausi on neljä vuotta.

Hänen mukaansa luterilaisten tulee keskittyä aiempaa enemmän luomaan yhteyksiä Aasian luterilaisten kirkkojen ja seurakuntien kanssa. Australian tulevaisuus pidemmällä ajanjaksolla – vaikkapa sata vuotta – Aasiassa.

Henderson muistuttaa, että Indonesiassa on viisi miljoonaa luterilaista, Papua Uudessa Guineassa heitä on 1,2 miljoonaa ja Aasiassa on 20 luterilaista kirkkoa. Useissa Aasian maassa luterilaisuudella on vahva jalansija ja se on kasvava kirkkokunta. Monet sikäläisistä kirkon johtajista ovat saaneet koulutuksensa Australiassa, luterilaisen kirkon seminaarissa Adelaidessa.

Luterilainen kirkko ei kuole

Parin vuoden takaisessa väestönlaskennassa noin 250 000 australialaista ilmoitti uskontokunnakseen luterilainen. Katolilaisia Australian 21,5-miljoonaisesta väestöstä (2011 väestölaskenta) oli 5,4 miljoonaa (25 %), anglikaaneja 3,7 miljoonaa (17 %) ja Uniting Churchin jäseniä 1 miljoona (5 %). Uskonnottomiksi itsensä ilmoitti 22 prosenttia. Buddhalaisia oli 592 000, islamilaisia 476 000 ja hinduja 275 000.

Luterilaisuus on täällä siis selvästi vähemmistökirkko. Todellisuudessa luterilaisiin seurakuntiin kuuluu Hendersonin arvion mukaan vain 50 000 – 60 000 jäsentä, joista viikottain jumalanpalveluksiin osallistuu 30 000.

– Australiassa asuu siis 200 000 ”luterilaista”, joista emme tiedä mitään. Jotkut heistä ovat käyneet luterilaista koulua, tai he itse tai heidän läheisensä asuvat vaikkapa luterilaisessa palvelutalossa. Sen vuoksi he ovat ilmoittaneet olevansa luterilaisia, koska eivät ole minkään muunkaan kirkkokunnan jäseniä, Henderson pohtii.

Väestömäärältä suhteellisesti eniten luterilaisia asuu lienee Alice Springissä, sillä siellä on iso aboriginaalien luterilainen yhteisö.

– Luterilainen kirkko voi säilyä hengissä Australiassa. Siihen tarvitaan rohkeutta ja mielikuvitusta. Perinteiset tavat toimia ovat olleet hyviä, mutta ne eivät toimi tulevaisuudessa. Jos toimintamallien ovat peräisin saksalaisesta kyläyhteisöstä 1900-alkupuolelta, niin ne eivät toimi enää 2000-luvun suurkaupungeissa. Meidän on ajateltava asioita uudestaan. 30-40 vuoden kuluttua meillä on joillakin alueilla vahvoja luterilaisia keskuksia, ja joissakin paikoissa luterilaiset seurakunnat ovat kuolleet pois, Henderson maalaa tulevaisuutta.

Mitä on luterilaisuus?

Henderson muistuttaa, että LCA on tehnyt paljon yhteistyötä toisten kirkkokuntien kanssa. Seurakuntien kehittämisessä mallia on haettu anglikaaniselta kirkolta ja luterilaiset koulut ovat pitkään hyötyneet katolilaisten koulujen tavasta toimia ja niiden suhteista yhteiskuntaan. 

– Meidän on kysyttävä, mitä on luterilaisuus? Mikä on meidän teologinen ja hengellinen antimme tälle yhteiskunnalle? Me olemme olleet monissa asioissa saamapuolella, mutta mitä me annamme toisille?

– Tämä maa olisi paljon köyhempi ilman luterilaisuutta, Henderson uskoo. – Meillä on pitkät perinteet teologisista ja opillisista keskusteluista katolilaisten ja anglikaanien kanssa. Luterilaisuus on enemmän teologinen  ja hengellinen liike kuin kirkkokunta. Luterilaisuus on eri asia kuin luterilainen kirkkokunta. Luterilaisuus toteutuu meidän palvelutehtävässämme, lähetystyössä, vanhainkodeissa ja kouluissa, hän toteaa.

Hendersonin mkaan luterilaisessa uskossa on paljon hienoja asioita: Kristus-keskeisyys, laki ja evankeliumi, kahden hallintovallan (regimentin) oppi, armon keskeisyys. Maailmanlaajuiselta luterilaiselta yhteisöltä on kuitenkin opittavaa ja hyviä asioita on jaettava eteenpäin. Australian luterilaisuus on pahimmillaan ollut hyvin sulkeutunutta ja siitä Henderson haluaa johtaa kirkkokunnan väljemmille vesille.

Naispappeudesta ei enää vaieta

Kysymys naisten vihkimisestä papiksi on hiertänyt kivenä Australian luterilaisen kirkon kengässä jo 40 vuotta. Naispappeus ei ollut päätettävien asioiden joukossa huhtikuun synodissa. Tämä herätti paljon pahaa verta ja kirvoitti joukon tiukkoja puheenvuoroja.

Uusi piispa lupaa, että kahden vuoden kuluttua asiasta tehdään päätös.

– Naispappeuskysymys on jo saanut aikaan ihmisten eroamista kirkossa. Jos naispappeus hyväksytään, myös se tulee aiheuttamaan eroamista kirkosta. Kyse ei ole konservatiiveista ja liberaaleista, vaan ihmisten omastatunnosta. Minusta nyt on kuitenkin aika tehdä päätös asiasta, eikä lykätä sitä enää. Meillä on kaksi vuotta aikaa seuraavaan yleissynodiin, joka pidetään 2015 New South Walesissa. Ennen sitä meidän on löydettävä konsensus, eli yksimielisyys siitä, että asiasta päätetään. Asiasta on keskusteltu 40 vuoden aikana riittävästi.

Henderson muistuttaa, että konsensus ei tarkoita sitä, että naispappeus hyväksytään. – Päätös voi olla myös toinen. Tärkeää on, että meillä on yksimielisyys siitä, että aika joko on naispappeudelle kypsä, tai se ei vielä ole sitä.

– En pelkää päätöksen seurauksia, toivon kuitenkin, ettei se aiheuta suurta repeämää kirkossa, John Henderson sanoo.

John Henderson

John Henderson on Australian luterilaisen kirkon (LCA) ensimmäinen valittu piispa. Huhtikuussa Adelaidessa huhtikuussa pidetty LCA:n synodi valitsi Hendersonin kirkon uudeksi johtajaksi, mutta oli päättänyt hetkeä aiemmin muutta siihen astisen presidentti-tittelin piispaksi.

Henderson on vuonna 1966 yhdistyneen LCA:n kuudes johtaja. Vuonna 1966 kahdesta luterilaisesta kirkosta muodostuneen LCA:n aikaisempina johtajina ovat toimineet Max Löhe (1966-1972), Les Grope (1972-1987), Lance Steicke (1987-2000) ja Mike Semmler (2000-2013).

56-vuotias Henderson on ollut monenlaisissa tehtävissä ennen valintaansa piispaksi. Hän on työskennellyt pappina Uudessa Seelannissa, Etelä-Australiassa, Queenslandissa ja Victoriassa. Vankan kirkkojenvälisen kokemuksen Henderson sai toimiessaan Australian kirkkojen neuvoston pääsihteerinä vuosina 2002-2008. Toimipaikka oli Sydney. Sen jälkeen Henderson toimi Adelaidessa sijaitsevan Australian Lutheran Collegen rehtorina. Sieltä valmistuvat mm. maan luterilaiset papit.

Tärkein ensin

24. sunnuntai helluntaista. Kahden valtakunnan kansalaisena. Bass Hill 3.11.2013. Ajatuksia päivän evankeliumitekstistä: Matt 22: 15-22.

Luterilaisen kahden regimentin (hallintavallan) opin mukaan Jumala hallitsee maailmaa sekä yhteiskunnan että kirkon kautta. ”Vasemmalla kädellä” Jumala hallitsee esivallan kautta ja ”oikealla kädellä” kirkon kautta. Tästä syntyy jako ”maalliseen” ja ”hengelliseen”.

Ihminen on kuitenkin kokonaisuus, ja tuota jakoa on myös arvosteltu. Jumalan valtakunta on läsnä tässä ja nyt, kaikkialla.

Evankeliumiteksti muistuttaa ihmisen arvojärjestyksestä. Jos raha ja se, kenelle se kuuluu, on tärkeintä, niin silloin Jumala jää taka-alalle. Mutta jos sydän kuuluu Jumalalle, niin loput voi viedä keisari. Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa, niin kaikki tämä teille annetaan. 

Painopiste on Jeesuksen lauseen lopussa: Antakaa... Jumalalla mikä Jumalalle kuuluu. Sinä kuulut Jumalalle!

Nälkävuosi

Aki Ollikainen: Nälkävuosi. Siltala. 2012.

Useiden peräkkäisten katovuosien aiheuttama nälänhätä laittoi 1866-1868 valtavan joukon suomalaisia tien päälle kerjäämään. Arvioidaan, että noin 150 000, eli noin kahdeksan prosenttia väestöstä, kuoli. Pahempi nälänhätä Suomessa on koettu ainoastaan 1600-luvun loppuvuosina.

Aki Ollikaisen esikoisteos Nälkävuosi vie vuoteen 1867. Nelihenkisen perheen isä Juhani jää kotiin kuolemaan, kun äiti Marja ja pienet lapset Mataleena ja Juho lähtevät kerjuulle selvitäkseen hengissä. Päämääränä on Pietari, jossa uskotaan leipää olevan. Sinne on tarkoitus mennä Helsingin kautta.

Tiet ovat täynnä kerjäläisiä ja nälkä laittaa taistelemaan omasta henkirievusta viimeiseen asti.

Rinnakkaistarinana kulkee senaattori Lars Renqvistin ja hänen lääkäriveljensä Teon vaiheet. Helsingissä herrat pärjäävät ja nälkää ei tarvitse nähdä, vaikka kummankin elämään ja valintoihin kansaa kohdannut kurjuus vaikuttaa. Tarinan henkilöiden vaiheet kohtaavat.

Jäin miettimään paria kirjan seksiin liittyvää kohtausta ja niiden tarkoituksenmukaisuutta. Seksuaalinen halu voittaa varmaan joskus nälän, mutta esimerkiksi kirjan alussa oleva kohtaus tuntuu jotenkin anakronistiselta, eli tämän ajan ajattelutavan ja tapahtumien siirtämiseltä historiaan. Vaikka toisaalta mistä minä sen tiedän, minkälaista ihmisten seksielämä oli 150 vuotta sitten. 

Ollikaisen kirja on nopealukuinen uskottavan tuntuinen tarina. Kurjuudenkin keskellä elää aina toivo. Sen varassa ihmiskunta on selvinnyt.