Hyvää vuotta 2012

Ohessa hieno uudenvuoden ilotulitus Sydneystä. Homman hinta oli 6,3 miljoonaa Australian dollaria, eli noin 4,9 miljoonaa euroa.

Katsojia oli paikanpäällä noin 1,5 miljoonaa. Minä olin itse katsomassa "lasten ilotulitusta" klo 21, koska halusin päästä yöksi kotiin. Tämän katsoin telkkarista.

Paluumatka vuoden ensimmäisenä yönä kotiin kestää monta tuntia, vaikka junia ja busseja on varattu liikenteeseen. Ehkä ensi vuonna paikan päällä.

Hyvää Uutta Vuotta.

Australian valkoinen ibis

Puiden latvoista on hyvä tarkkailla maailman menoa. 

Puolentoista kilometrin päästä kotoamme on puisto, jonka halki virtaa joki nimeltä Prospect Creek. Siinä olevalla saarekkeella asuu satoja ellei tuhansia Australian valkoisia ibiksiä (Australian white Ibis, Threskiornis molucca). Niiden siipienväli saattaa oli reilusti yli metrin.

Tapaninpäivänä saarella oltiin hautomapuuhissa, joissakin pesissä oli jo untuvikkoja. Lintua kutsutaan myös pyhäksi ibikseksi.

Oikealla ylhäällä haudotaan alhaalla hoidetaan poikasta,
Vasemmalla lähdetään lentoon ja suitaan höyheniä.

Muita ibiksiä Australiassa ovat oljen tavoin kaulassa törröttävistä karvoista nimensä saanut olkikaulaibis (Straw-necked Ibis, Threskiornis spinicollis) ja kiiltävä ibis (Glossy Ibis, Plegadis falcinellus). Kaikki ovat yleisiä lintuja maan sisäosaa lukuunottamatta.

Matkaopas Juhani Ahon maailmaan

Panu Rajala: Naisten mies ja aatteiden. Juhani Ahon elämäntaide. WSOY. 2011.  

Joskus 1980-luvun alkuvuosina löysin Juhani Ahon Kootut teokset Helsingin Ruusulankadulla olleesta antikvariaatista. Koko sarja maksoi  muistini mukaan 100 markkaa, mikä oli mielestäni edullinen hinta. Niinpä kymmenen kirjaa lähtivät matkaani ja aika nopeaan tahtiin luin ne.

Juhani Ahon (11.9.1861-8.8.1921) tapa kirjoittaa ja hänen aiheensa miellyttivät. Hankin myös Antti Ahon kirjoittaman elämäkerran isästään. Sitä en kovin syvällisesti silloin lukenut. Nyt tuli mahdollisuus kerrata Juhani Ahon elämänvaiheet.

Panu Rajala on kirjoittanut tärkeistä suomalaisista kirjailijoista: F.E. Sillanpää, Mika Waltari ja nyt Juhani Aho. Rajalan kirja vie Suomeen, joka vasta tekee syntyään itsenäisenä valtiona. Papin poika ja omaa tietänsä etsivä kapinallinen Juhani Aho nousee ensimmäisten teostensa myötä kantamaan tulevaisuuden lupauksen viittaa. Hän kuuluu samaan sarjaan, kuin Eino Leino, Jean Sibelius ja Akseli Gallen-Kallela, jotka paitsi lahjakkuutensa, myös voimakkaan ja määrätietoisen persoonallisuutensa ansiosta ottavat paikkansa autonomisen Suomen kulttuurielämässä. Samankaltaista asemaa nykymaailmassa tuskin kukaan pystyy saavuttamaan.

Rajalan kirjoittaa paljon Juhani Ahon naisista ja heidän vaikutuksestaan tämän teoksiin. Elisabet Järnefelt, hänen tyttärensä Aino (sittemmin Sibelius), Minna Canth, vaimonsa Venny ja tämän sisar Tilly olivat tärkeitä innoittajia ja intohimon kohteita.

Aho oli rohkea aihevalinnoissaan. Naiset ovat usein pääroolissa. Juhani Ahoa kiinnostaa myös kansanusko ja erityisesti herännäisyys. Panu on minusta väkevin Ahon teoksissa, siinä käydään henkien sotaa pakanuuden ja kristinuskon, menneisyyden ja tulevaisuuden välillä.

Juhani Aho nostettiin melko nuorella iällä kansakunnan ykköskirjailijaksi ja sitä myöten hän sai arvostusta kotimaassa. Ankarista yrityksistä huolimatta Nobelin kirjallisuuspalkintoa hän ei kuitenkaan saanut, vaikka oli monena vuonna ehdolla.

Ilmeisen merkittävä oli Ahon rooli myös raamatunkäännöskomiteassa. Rajalan mukaan Ahoa on kiittäminen siitä, että rukoilemme "Isä meidän" emmekä "Meidän isämme", kuten komitea oli rukouksen aikonut muuttaa.

Jokaisen perhokalastajan tulee olla kiitollinen Juhani Aholle, joka toi harrastuksen Suomeen. Hän kirjoitti aiheesta paljon ja vähitellen perhokalastus Huopanankoskella tuli yhdeksi tärkeimmistä asioista hänen elämässäään. Juhani Aho arkkuun laitettiin viimeiselle matkalle mukaan hänen hienoin yhden käden vapansa ja päänalusen alle puurasiassa lohiperhot, siimat ja rullat.

Juhani Aho ei ole suotta kotimaisen kirjallisuuden klassikko. Hänen tekstinsä on kaunista, vaikkakin tietysti vanhahtavaa. Rautatie, Panu, Papin tytär, Papin rouva, Juha, Lohilastuja ja kalakaskuja…

Panu Rajalan kirja on hyvä matkaopas Juhani Ahon ja menneen ajan suomalaisuuden ja suomalaisen kulttuurin maailmaan. 

Mikä lapselle nimeksi?

Jos nimenanto lapselle aiheuttaa päänkivistystä, niin tässäpä vihjeeksi kymmenen tämän hetken suosituinta nimeä Australiassa:

Tytöt: Chloe, Sophie, Ruby, Charlotte, Olivia, Lily, Ava, Ella, Emily ja Mia.

Pojat: Oliver, Noah, William, Lachian, Ethan, Jack, Lucas, Charlie, Joshua, Thomas.

(Lähde: The Week 16.12.2011)

Kiitos Herralle Skypestä ja gps:stä

Kolumni Sana-lehdessä 50/2011 (15.12.2011)

Onneksi Jumala on luonut ihmisistä – ja erityisesti insinööreistä – viisaita. Kaukana synnyinmaasta, yli neljän miljoonan ihmisen suurakaupungissa olen kiittänyt Jumalaa Skypen ja gps:n olemassaolosta.

Kuukausi on nyt vierähtänyt Australiassa uuden kulttuurin ja uusien ihmisten parissa. Vastaanotto on ollut hyvin lämmin. Täällä kaukana olen huomannut sen, kuinka vahvasti suomalaisuus yhdistää ihmisiä.

Täällä he ovat yhdessä vuosikymmenten mittaan jakaneet iloja ja suruja, rakentaneet taloja, korjanneet ja remontoineet, syöttäneet ja juottaneet, pitäneet toisistaan huolta, menneet naimisiin, saaneet lapsia, käyneet hautajaisissa, eläneet elämää.

Itsenäisyyspäivän lounaalla talon isäntä kertoi tulleensa aikanaan Australiaan laivalla. Matka kesti kuusi viikkoa. Tieto kulki kotimaahan verkkaiseen vauhtiin kirjeiden välityksellä. Ja vastaukset viesteihin tulivat yhtä hitaasti. Joku kertoi, että alkuvuosina Suomeen soitettiin yksi puhelu vuodessa, yleensä jouluna. Puhelu piti tilata ja sitä piti odottaa. Kallistakin se oli.

Tänään matka maapallon toiselta laidalta taittuu ilmojen halki nopeimmillaan noin vuorokaudessa. Netin kautta voi seurata kotitanhuoiden tapahtumia mistä päin tahansa reaaliajassa. Sosiaalisen median ja Skypen kautta yhteydenpito on nopeaa ja jotakuinkin ilmaista. Vaikka konkreettinen etäisyys läheisiin on pitkä, lisää kanssakäyminen sähköisten viestimien avulla omaa viihtyvyyttä ja turvallisuudentunnetta.

Myös navigaattori on asia, mistä olen iloinnut sydämeni pohjasta. Suur-Sydneyn pinta-ala on noin 100 x 200 kilometriä, ja automäärä on aikaa sitten ylittänyt sen rajan, mihin liikennesuunnittelijat ovat varautuneet.

Tuore maantiekarttakirja on paksuudeltaan lähes viisi senttiä ja painaa 2,8 kiloa. Se on hyvä ja tarkka, mutta aika hankala käyttää yksin vilkkaassa liikenteessä, varsinkin kun on vasta oppinut ajamaan vasenta kaistaa. Navigaattori vie melkein perille. Melkein, sillä usein kohde on ”väärällä” puolella katua, tai pysäköintitilaa ei löydy lähimailtakaan.

Ihmisen järki on Jumalan lahja. Sen aikaansaannoksista on syytä olla kiitollinen. Se, että meillä on tänään käytettävissämme tekniikan mukanaan tuomia apuvälineitä, on pitkän kehityksen ja valtavan ihmisjoukon yhdessä aikaansaamaa. Digiajan ikoniksikin kutsutun Steve Jobsin kaltaiset ihmiset vievät luovuudellaan kehitystä eteenpäin, mutta näkyjen toteuttamiseen tarvitaan suuri määrä toisia ihmisiä.

Jumalan luomistyö jatkuu myös teknisessä kehityksessä. Se on osa maailmaa, jota viljelemään ja varjelemaan meidät on asetettu.

Joulumerkit

 Australian kotimaan joulumerkki on arvoltaan 55 senttiä ja sen aiheena on Maria ja Jeesus-lapsi. Ulkomaanmerkki maksaa puolitoista dollaria ja sen aiheena on puolestaan joulupukki, joka rantautuu Joulusaarille.

Joulusaari-merkkiä onkin arvosteltu mauttomaksi, sillä Joulusaaret ovat tulleet surullisella tavalla tutuiksi kuluneen vuoden aikana. The Australian -lehdessä (10-11.12.) oli koottu tietoja Joulusaarille vuoden aikana tulleista pakolaisista.

Saarelle on lehden ilmestymiseen mennessä tullut kaikkiaan 95 pakolaisvenetta, joissa on ollut 4187 pakolaista (+ 149 veneiden miehistön jäsentä). Joulusaari on Australiaan suuntautuvan laittoman siirtolaisuuden keskeisin kanava. Vuosi sitten noin 50 pakolaista hukkui, kun heitä kuljettanut vene haaksirikkoutui.

Valtaosa Joulusaarille tulevista pakolaisista tulee Indonesiasta. Oppositiojohtaja Tony Abbott on kommentoinut hallituksen pakolaispolitiikkaa sanomalla, että yhtä hyvin voitaisiin rakentaan silta Indonesian ja Australian välille.

Yoko tuli

Uusi perheenjäsenemme Yoko saapui torstaina 15.12. Sukunimi on Huyndai. Malli i30, 2,0 l. En saanut talvirenkaita kaupan päälle, mutta muuten olen tyytyväinen :)

Lukemista viikonlopuksi

Australian suurimmat sanomalehdet The Australian ja Sydney Morning Herald ilmestyvät kuusipäiväisinä. 

Ostin molempien lehtien viikonloppupainokset lauantaina 3.12. The Weekend Australian (kuvassa oikealla) painoi liitteineen noin 640 grammaa ja Sydney Morning Herald Weekend noin 1,1 kg!

Molemmissa on runsaasti osioita ja kummallakin mukana myös aikakauslehden tyyppinen julkaisu. Viikonloppuna The Australian maksaa 2,60 AUD (noin 1,95 €) ja Sydney Morning Herald 2,50 AUD (noin 1,90 €). 

Irtomainoksia on lehtien välissä yllättävän vähän. Täällä tosin postilaatikkoon ilmestyy useita mainosnippuja viikossa.

Eli nyt eikun lukemaan. Viikonloppuja!

Paossa

Asko Sahlberg: Häväistyt. WSOY. 2011.  

Göteborgissa asuva Asko Sahlgberg kirjoittaa kiehtovasti. Hänen tyyliinsä kuuluu kertojan ja samalla tapahtumien näkökulman vaihtaminen. Sahlbergin tekstit heijastelevat samantapaista eksistentialismia, mitä olen kokenut Albert Camus´n kirjoissa. Värit ja tarinat ovat synkkiä ja kolkkoja, joskin niihin sisältyy myös toivoa ja armoa.

Häväistyt sijoittuu vuoden 1918 tienoille.Mies, nainen ja lapsi ovat pakomatkalla. Mutta mitä he pakenevat, ketä he etsivät, mihin he päätyvät?  Sota on läsnä. Kirjan loppu on vähän satumainen, mutta elämä on joskus satua. Vaikka Häväistyt jaksaa viedä mukanaan, ei se nouse aivan Sahlbergin parhaiden tasolle. 

Ihastuin Sahlbergin teoksiin jo 2000-luvun alussa ja hyllystä löytyvät kaikki hänen tähän asti kirjoittamansa kymmenen kirjaa. Minulle ykkösiä ovat avaustrilogian ohella hänen laajin teoksensa Tammilehto (2004) ja viime vuonna ilmestynyt He. 

Pehmeä ja kova paketti Ruotsista

Viime viikolla posti toi pehmeän paketin Ruotsista. Paketista löytyi hienot pellavaiset pyyheliinat, jotka otimme heti käyttöön. Ensin kuitenkin Växbo Lin´n valmistamat pyyhkeet pääsivät kuvaan. 

Suuret kiitokset Eevalla paketista, pyyhkeistä ja että meitä muistit. Paketti tuli oikeaan aikaan, juuri kun sade ja synkkämieli varjostivat elämää ja oloa.

...niin tuli meille Ruotsista toinenkin paketti. Martin uudet silmälasit tulivat paketissa, joka oli osoitettu minulle.  Hyvä, että vihdoin tulivat ja tällä kertaa niissä on kuulemma katse kohdallaan. 

Hommat hoituu siististi Sydneyssä

Kun hätä on suuri, on parasta, että apua on lähellä, mielellään ilmaista ja siististi saatavissa. Australiassa ja Sydneyssä on paljon hienoja asioita ja monen moista ihmeteltävää, mutta yksi asia, josta on syytä antaa kiitosta ovat vessat.

Julkiset käymälät ovat täällä ilmaisia, niin kuin niiden pitäisi olla kaikkialla, ja niitä löytyy suhteellisen helposti. Eikä tässä kaikki, ne ovat yleensä hyvin siistejä, myös sellaisissa paikoissa, joissa ei joku koko ajan vahdi ja paimenna. Toistaiseksi en ole onnistunut käymään yhdessäkään julkisessa WC:ssä, jossa ei olisi ollut vessapaperia. Kaikissa on ollut myös mahdollisuus pestä kädet.

Tekisi melkein mieleni julistaa, että käymälöiden taso, on ihmisen sivistyksen mitta, mutta se ehkä on jo liioittelua. Jotain se kyllä kansakunnasta kertoo, että lukitun oven takanakin osataan olla siististi. Vessakulttuurissa olisi niin Ruotsissa kuin Suomessakin australialaisilta oppimista.

En tiedä onko se todella niin kuin eräs tuttavani väitti, että siisteistä ja ilmaisista vessoista, meidän on kiittäminen kuningatar Viktoriaa. Ja sitä, että britit ovat niin häveliäitä, etteivät voi ajatellakaan menevänsä puskapissille tai kuseskelevansa kaduille.  Niin tai näin, minä kannatan lämpimästä sitä, että voin käydä helpottamassa oloani siistissä, ilmaisessa eriössä.  Samalla voi hetkeksi unohtaa kavalan maailman, velat ja saatavat, ja huokaista hetken kaikessa rauhassa ilman, että tarvitsee pelätä poliisin tai villipetojen hyökkäystä.

Nämä valokuvat on otettu Sydenyn keskustassa sijaitsevasta käymälästä, lauantai-iltana kello 21.15, kun monia tuhansia ihmisiä kerännyt joulunavaustapahtuma oli päättynyt. 

Sataa sataa ropisee

Sanovat, että kelit ovat talvisia. Koko viikon on satanut, lämpötila on ollut +15 asteen paikkeilla ulkona ja sisällä aamuisin muutaman asteen sen yläpuolella. Lämpöeristykset eivät täällä kuulu rakennusnormistoon.

Makuuhuoneen ikkunan alla on peltinen autokatos. Öinen sateen ropina tuntuu kotoisalta.

Mutta onneksi ensi viikolle ovat säätieteilijät luvanneet kuivempaa.

Saippuaoopperaa pehmeissä kansissa

Tamara McKinley: Merten taa. WSOY pokkari. 2011.

Matkalukemisena Helsingistä Australiaan minulla oli Tamara McKinleyn romaani Merten taa. Historiallisen romaanin ongelma on usein se, että nykyajan tunteet ja tavat ympätään johonkin historian kohtaan ja yleensä siinä epäonnistutaan.

Merten taa on Australian asuttamisesta kertovan trilogian aloitusosa ja se käsittelee ajanjaksoa 1768-1793. Prologi tosin kurottautuu 50 000 vuoden takaiseen aikaan.

Kirja on kyllä aikamoinen saippuaooppera. Tarina alkaa nuoren jaarlin Jonathan Cadwalladerin ja kalastajantyttären Susan Pennihalliganin rakkaustarinana ja seikkailua ja sattumuksia riittää. Jatko-osien tapahtumat ovat aikalailla ennakoitavissa.

Kirjan tarina on hyvä, mutta se on huonosti kirjoitettu. Teksti on pinnallista ja henkilökuvaus ohutta ja epäuskottavaa. Mutta enpä myöskään taida kuulua kirjan keskeisimpään kohderyhmään. 

Australian historiaa ei kannata alkaa opiskelemaan tämän tarinan avulla, vaikka faktaa joukkoon onkin sekoitettu. 

Sydneyn – tai oikeastaan Bass Hillin pappilassa

Siitä on jo kohta pian kaksi viikkoa, kun pääsimme perille Sydneyyn ja sitten vähitellen uuteen kotiimme, Bass Hillissä sijaitsevaan pappilaan. Jarmo oli vastassa lentokentällä ja perillä pappilassa odotti joukko seurakuntalaisia. Vastaanotto oli todella sydämellinen, vaikka olimme lentokoneessa huonosti nukutun yön jälkeen vähän toistaitoisia.

Niilo näyttää puolipökkyräisille, että tänne päin. Pappilan autotalliin on rakennettu kahvitila, jonka periltä löytyy, mikäpä muu kuin suomalainen sauna. 

Tässä olemme menossa ensimmäistä kertaa uuteen kotiimme sisälle. Pappilan rappuset ovat aika jyrkät, sanoisin että suorastaan vaativat. Kuvassa Ruotsi ja Australia kohtaavat, kun Björn Borg -matkalaukkumme sujahtaa Aussi taloon. Jostain kumman syystä minua ei kannetty kynnyksen yli...miksiköhän?

Maire ja Lahja kurkistavat, että mihin ne nyt jäivät? Tässä vaiheessa vielä taisi vastaanottajilla olla mielessä kysymys, millaisiahan nuo oikein ovat? Ja meitäkin vielä vähän jännitti uudet ihmiset ja uudet tavat. Onneksi Tukholmassa Spångan tytöt ja monet muut ovat opettaneet meidät hyviksi halaajiksi. Yksi ensimmäisiä asioita, jota Etelän Ristin seurakuntalaiset meille kertoivat oli, että täällä halataan ja paljon.

Ensin lyhyt puhe, sitten kilistys ja kippis.Mutta ei tässä kaikki. Kysymyksiä sateli puolin ja toisin, uusia nimiä, uusia ihmisiä ja uusia asioita tuli enemmän kuin ehdimme omaksumaan. Vielä on monta nimeä ja asiaa oppimatta.

Ja sitten me kahviteltiin.Tarjolla oli muun muassa Mairen leipomia erinomaisia karjalanpiirakoita, Tuula oli leiponut kakkua, Erkki oli tuonut ruusuja...kaikki muut paitsi me uudet tulokkaat olivat tuoneet kahvipöytään tarjottavaa. No, toimmehan mekin tietysti jotain, itsemme.

Nämä kuvat otti Tuula, joka on tutustuttanut meitä talon ja maan tavoille, ja ollut muutenkin korvaamaton apu, kaunis kiitos siitä.

Perillä

Olemme olleet perillä Sydneyssä jo liki viikon. Aluksi ei ollut nettiyhteyksiä, joten blogin päivittämisessä on ollut taukoa. Mutta nyt tilanne toivottavasti paranee.

Vietimme tulomatkalla Singaporessa kaksi yötä vähentääksemme hieman jetlagia. Kävimme ArtScience -museossa Salvador Dali -näyttelyssä ja Titanicin 100-vuotisnäyttelyssä, sekä vieressä sijaitsevassa Skyparkissa. Skypark on kolmen kerrostalon katolla oleva veneenmuotoinen näköalapaikka, jonka toinen pää on tarkoittettu hotellin asukkaille. Ylhäällä on mm. ravintoloita ja uima-allas!

Chinatown oli melko hiljainen, mutta joulukausi joulukuusineen on jo alkanut Singaporessa :)

Ja vaikka tänään sataa, niin on Sydneyssä myös paistanut aurinko ja lämpötila hiponut 30 astetta.

Tältä näytimme päivänä, jolla on maaginen luku: 11.11.11. Päivänä, jolloin saavuimme Sydneyyn.

Välitilassa

Kolumni Sana-lehdessä 42/2011 (27.10.2011)

Vanhojen VHS-nauhojen merkinnät muistuttavat elokuvista, joita en vieläkään ole katsonut. Viimeiset viisi vuotta ne ovat maanneet pahvilaatikossa vaatehuoneessa. C-kasetin kyljessä oleva teksti ”Sekalaista” pukkaa naurattamaan.

Jostain syystä kukaan lähisukulaisista tai tuttavista ei ole halukas ottamaan pahvilaatikollista videonauhaa tai kasetteja. On kuulemma omasta takaa, ja nuoremmat eivät oivalla, miksi lyijykynä oli tärkeä apuväline kasettien käyttäjälle.

Yhtä kaikki Tukholman lämpövoimala saa monta muovikassillista vuosikymmenten mittaan kertynyttä nauhaa kaukolämmittämään kaupunkilaisten koteja.

Viikkojen ahdistus ja tavaroiden lajittelu ”mukaan–varastoon–kirpputorille–roskiin” on työlästä. Tuskailu oman epäjärjestelmällisyyden ja kesken loppuvan ajan kanssa lamauttaa hetkittäin niin, ettei pysty oikein mihinkään. Itsekin yllättyy, kuinka joku valokuva, kirje tai vaikka kasetilta soitettu kappale koskettaa koko kehoa ja nostaa muistojen ja tunteiden vuon jostain hyvin syvältä.

Välitila on outo. Viiden vuoden urakkani Tukholman suomalaisessa seurakunnassa on takana, uusi odottaa. Lähtösaarna on pidetty. Lähtökahvit ja kekkerit vietetty. Työni jätän levollisena. Tein sen mihin olin lupautunut, ja yritin tehdä sen niin hyvin kuin osasin. Se riittäköön.

Uusi maa, maanosa, kaupunki, uudet ihmiset ja perinteet odottavat. Marraskuussa aloitan työni Australian suomalaisten parissa Sydneyn Etelän Ristin seurakunnan pappina.

Mennyt on läsnä kiitoskorteissa, risteissä, suklaarasioissa, kukissa ja muissa lahjaksi saadussa. Työhuoneen, matkapuhelimen ja tietokoneen tyhjentäminen on vienyt läpi menneiden kuukausien ja vuosien. Tavaroiden lajittelu kotona on ollut yllättävän rankkaa.

Vanhasta luopuminen on taito, jota on harjoiteltava läpi elämän. Keittiöpsykologian tuomalla asiantuntemuksella vertaan rakkaan risaisen, mutta niin mukavan t-paidan roskiin heittämistä pieneksi napanuoran katkaisuksi. Mutta kun siitä luopuu, tulee tilalle jotain uutta. Vaikka uusi paita aluksi tuntuu karhealta, niin pian siihen tottuu ja aikanaan siitä on vaikea luopua.

Tukholmasta on ollut lyhyt matka Suomeen lasten, äidin, sukulaisten ja ystävien luo. Sydneystä on pidempi. Mutta läpi ihmiskunnan historian on aina lähdetty. Suurin muutos tämä on minulle ja vaimolleni.

Uusi kiehtoo ja pelottaa. Mihinkä sitä on oikein itsensä taas sotkenut? Pärjäänkö siellä? Osaanko? Jaksanko? Ja vastausta kysymyksiin en saa, ellen lähde. Kai rohkeutta on lähteä, vaikka pelottaa. Hirvitti minua myös Tukholmaan tulo. Mutta hyvinhän tässä kävi. Eikä lähtö Sydneyyn vuoden, kahden kuluttua enää pelota. Silloin odotukset ovat jo jossain ihan muualla.

Lähtö on itkua vaille

Olemme tehneet pitkään lähtöä Australiaan. Viisumeita odotettiin puolitoista vuotta, mutta nyt on lähtö itkua vailla. Edessä tällä erää viimeinen yö Helsingissä.

On tässä kyllä jo vähän itketty ennen lähtöäkin, kun olemme viettäneet erilaisia lähtiäisiä niin Ruotsissa kuin Suomessa. Tukholmassa keitettiin lähtökahvit lokakuun lopussa, Helsingissä kahviteltiin lähtöä pyhäinpäivänä. 

Sydämellinen kiitos kaikista halauksista, lahjoista ja hyvän matkan toivotuksista.