Pastorska Sydneyn Siskojen mannekiinina

Sitä ei aina pastorska tiedä, mihin joutuu, kun kirkoissa kulkee. Sydneyn Siskojen Saturdayssa pääsin käyttämään lahjojani monipuolisesti. Käyttelin tietokonetta ja olin mannekiinina, miesmannekiinina.

Marian päivän aattona järjestetty Sydneyn Siskojen Saturday oli lajissaan ensimmäinen maailmassa. Paikalle tuli 24 naista – ja melkein yksi mies, sillä Martti piipahti kahvittelemassa kanssamme. Olimme mielestämme varanneet paljon aikaa kahvitteluun, ruokailuun ja rupatteluun, mutta silti tuntui, että monia mielenkiintoisia keskusteluja jäi kesken. Niin kuin aina ulkosuomalaisten naisten kokoontuessa tilaisuudessa vaihdettiin reseptejä, kokemuksia, päiviteltiin maailman menoa ja naurettiin niin, että rappaukset rapisi.

Ravitsemusterapeutiksi opiskeleva Johanna Hoare piti Ruokakaupassa selviytymisen peruskurssin, joka avasi ainakin minun silmänä monessa asiassa. Hän nosti kunniaan sellaiset vanhat ja viisaat asiat kuin puutelapun eli ostoslistan ja ruokareseptit. Lyhyesti sanottua itse valmistettu ruoka, johon on käytetty hyviä raaka-aineita, on yksinkertaisesti terveellisempää kuin einekset.  

Johanna antoi myös vinkkejä, miten tuoteselosteita kannattaa lukea ja mitä mainoksissa ja pakkauksissa olevat lupaukset kuten "rasvaton", "vähärasvainen", "vähäsuolainen" jne. oikeastaan tarkoittavat. Kaikki, jossa lukee ”organic” ei todellakaan ole luomua eikä kauppiaan tai valmistajan lupauksiin kannata sokeasti luottaa. Johannan mukaan asian voi sanoa myös niin, että ei se hullu joka myy, se hullu, joka ostaa.

Riia Badger puolestaan avasi meidän ajatteluamme ymmärtämään tämän päivän lähetystyötä. Riia on ollut Operaatio mobilisaation lähettämänä työntekijänä Sydneyssä, vanhassa kotikaupungissaan. Hän muistutti moneen kertaan siitä, että lähetystyö ei ole sitä, että mennään käännyttämään ihmisiä tai lyömään pakanoita Raamatulla päähän. Riian mukaan se on ihmisten kohtaamista, mukana elämistä, esimerkin antamista, auttamista. Se on rukoilemista ihmisten puolesta, mutta yhtä hyvin se voi olla halaus tai hymy.

OM:n laivalla seilannut Riia oli ottanut mukaansa burmalaisia vaatteita ja minä pääsin kokeilemaan burmalaismiehen "housuja" (en enää muista vaatteen nimeä).

 ”Lyhyt lakeinen” versio on käytössä esimerkiksi jalkapalloa pelattaessa, "pitkälahkeinen" sopii kaupunkikäyttöön, mutta burmalaisherroilla ei kyllä ole farkkuja vaatteensa alla. Miesten mallit ovat ruudullisia, naisten hameiden koristelussa on suurempi variaatio. Nämä ovat käteviä ja monikäyttöisiä vaatekappaleita. 

Seuraava Sydneyn Siskojen Saturday on 15.9. ja se kannattaa varata ja merkata kalenteriin jo nyt – varsinkin jos lähdet reissuun Suomesta tai Ruotsista.

Ohjus ja Raketti

James Magnussen

Australiassa urheiluväen katseet alkavat kohdistua kohti Lontoon olympialaisia.

Adelaidessa pidettyjen uintikisojen huomio kohdistui olympiarajojen alittamiseen. Sydneyn olympialaisissa 2000 ja Ateenassa 2004 yhteensä viisi olympiakultaa, kolme hopeaa ja kaksi pronssia voittanut Ian Thorpe yritti paluuta olympia-altaaseen, mutta epäonnistui. Kaapillisen maailmanmestaruuksia urallaan voittanut Thorpe ei kuitenkaan masentunut, vaan lupasi keskittyä ensi vuonna pidettäviin MM-kisoihin.

Kaksi James-nimistä heppua saavutti olympiapaikan. James (The Missile, Ohjus) Magnussen ja James (The Rocket, Raketti) Roberts ottivat kaksi ensimmäistä sijaa 100 metrin vapaa-uinnin finaalissa, jossa Magnussenin aika oli maailmanennätystä hipova 47.10. Kaverit ovat yhtä nuoria, kisojen aikana 22. Molemmat ovat syntyneet samana päivänä 11.4.1991! Ja tässä videolinkki  100 metrin finaali.

Naisten puolelta konkari Libby Trickett, kolminkertainen olympiavoittaja moninkertainen maailmanmestari, ui itselleen paikan viestijoukkueeseen.

Ausseilta on tulossa Lontooseen kova uintijoukkue. Mutta onhan uinti perinteisesti ollut Australian vahva laji.

Kotirouvan koettelemuksia

Joskus on haettava todella ahkerasti inspiraatiota, jotta kotirouvan askareet tuntuisivat kiinnostavilta. Esimerkiksi ruuanlaitto voi olla varsin puuduttavaa, jos on minunlaiseni ihminen, jolla ei ole jauhopeukaloa eikä muitakaan alan avuja. Minua on aina kiinnostanut enemmän syöminen kuin ruuan valmistaminen – ja sen huomaa.

Joskus innoitus tulee siitä, että käytettävissä on rajallinen määrä raaka-aineita, niin kuin esimerkiksi paaston tai dieetin aikana. Tai sitten rakkaus johonkin ruokaan saa innon leimahtamaan liekkiin. Minulle kävi niin makkaran kanssa. Olen aina ollut valmis tunnustamaan, että pidän makkarasta ja salaa haaveillut makkaran tekemisestä. Nyt sitten tartuin toimeen.

Oikeastaan kaikki sai alkunsa siitä syntymäpäiväjuhlista. Siellä eräs rouva kertoi lukeneensa makkarareseptin, joka sattui sitten olemaan toisella rouvalla ja siitä otettiin heti paikalla kopio minulle.  Ideana tässä makkarassa oli, ettei sitä valmistettu siansuoleen tai tungettu muuhun hankalaan paikkaan. Taikinasta muotoiltiin makkarakokkareita muovikelmun avulla. Helppoa kuin mikä, vaikka muotovalioiden makkaroiden valmistusta täytyy vielä harjoitella. 

Taikinan tein kahta eri ohjetta todella vapaasti soveltaen. Molemmissa reseptissä ehdotettiin makkara maustettavaksi korianterilla. No sehän ei käynyt, korvasin sen persiljalla ja tilkalla konjakkia. Jospa olisi ollut tuoretta lipstikkaa ja salviaa, niin aina parempi. Jauhot jätin tietysti pois, ja sokerin, mutta ranskankermaa kyllä laitoin. Pääraaka-aineena oli moneen kertaan jauhettua luomukanan lihaa.

 Kun taikina oli valmista, se laitettiin kelmulle, jossa se kiepauteltiin makkaroiksi. Keitettiin hiljaisessa vedessä n. 10 min, jonka jälkeen kelmu poistettiin. (Se kutistui hieman keitettäessä, ei muuttunut muuten.) Lopuksi makkarat paistettiin voissa.

Näiden lempeänmakuisten makkaroiden kanssa kunnon Dijon-sinappi maistui täydelliseltä, mutta kurpitsa-kukkakaalimuusi ei ollut paras seuralainen. Pelkkä kukkakaalimuusi olisi ollut parempaa.

Pääsiäisen jälkeen, jos into on tallella, ajattelin kokeilla Iiro Rantalan Mojo-kirjassaan esittelemää makkarareseptiä, johon tulee sika-nautaa ja siansivua – tosin teen senkin ilman korianteria. 

  

Perjantain murhamysteerit

Yksityisetsivä Miss
Phryne Fisher
(Essie Davis). 

Perjantai-iltojen hupiin meillä kuuluu 1920-luvulle sijoittuva Miss Fisher´s Murder Mysteries. 13-osainen sarja on pyörinyt muutaman viikon ABC1-kanavalla.

Sarjan päähenkilö Miss Phryne Fisher (Essie Davis) on yksityisetsivä, joka sotkeentuu Melbournen poliisipäällikkö (detective inspector) Jack Robinsonin (Nathan Page) murhatutkimuksiin ja ratkaisee rikokset poliisien nenän edestä. Romantiikkaa ja glamouria on tietysti runsaasti mukana. Sarjan tempo on selvästi vauhdikkaampaa kuin vaikkapa useaan kertaan tehdyissä Agatha Christien  Miss Marple tv-sarjoissa.

Miss Fisherin murhamysteerit ovat ilmestyneet alunperin kirjoina ja niiden takana on Kerry Greenwood. Vuonna 1954 syntynyt Greenwood on lakimies, mutta myös uskomattoman tuottelias ja palkittu naiskirjailija. Miss Fisher -kirjoja on ilmestynyt vuodesta 1989 alkaen jo 18.

Phryne Fisher on älykäs ja seksikäs, jolle shampanja ja miesseikkailut maistuvat yhtä hyvin. Ja siinä sivussa murhat ratkeavat. Sarjan kotisivut löytyvät  täältä.

Greenwoodin toisen kirjasarjan päähenkilö on aivan toisentyyppinen. Corinna Chapman on ylipainoinen leipuri, joka pyörittää omaa yhden naisen leipomoa.

Sarjan avausosa Earthly delights esittelee hieman neuroottisen ja seksuaalisesti estyneen Corinnan, joka on siis monessa suhteessa Miss Fisherin vastakohta. Melbournen huumekaruselli pyörii ja tulee leipomon ovelle ihan konkreettisesti. Taloyhtiön ihmisiä ruvetaan uhkailemaan kirjeitse ja graffiteja alkaa ilmestyä seinille. Outo mies astuu kuvioihin ja täytyy sanoa, että mielikuvitus kyllä laukkaa kirjan ratkaisukohtauksessa, jossa ollaan goottijuhlissa. Siellä pääsee myös Corinnan tukahdettu seksuaalisuus valloilleen.

Miss Fisher alkaa kuulua luontevana ja viihdyttävänä osana perjantai-iltoihin. Corinna Chapman saanee jäädä. Greenwoodille täytyy kuitenkin nostaa hattua tuotteliaisuudessa. Corinna Chapman sarjaa on ilmestynyt jo kuusi kirjaa. Ja jos ei ihan Australian Agatha Christie olekaan, niin ainakin Australian Leena Lehtolainen.

Tulvien keskellä

Suomeen saakka on kantautunut uutisia Sydneyn alueen tulvista. Ankarat sateet ovat keränneet ennätysmäärän vettä jokiin, joiden pinta on noussut ja pakottanut monilta alueilta ihmisiä lähtemään kotoaan. Usein evakko kestää muutaman päivän, mutta sinäkin aikana veden tekemät tuhot ovat ankaria. Mutainen vesi tunkeutuu joka paikkaan, kastelee talojen lattiat ja perusrakenteet, joiden kuivattaminen on hidasta ja kallista.

Sydneyn vesilähteenä toimii pääosin Warragamban pato, jota rakennettiin 1948-1960 ja oli aikanaan Australian suurin rakennustyömaa. Pato sulkee taakseen Burragorangin järven, joka nyt on täynnä. Järven pinta-ala täytenä on 75 neliökilometriä, se on 52 kilometriä pitkä ja rantaviivaa on 354 km. Sen vetävyys on 2 miljoonaa megalitraa!

Viisi vuotta sitten Australian vesitilanne oli erittäin huono, patovesien määrä oli vain murto-osa maksimista. Kalat kuolivat hapen puutteeseen ja esimerkiksi Queenslandiin harkittiin veden tuomista Uudesta Seelannista laivoilla.

Nyt on satanut muutaman vuoden ja padot ovat täynnä. Warragambasta on jouduttu laskemaan vesiä, mikä aiheuttaa tulvia alajuoksulla. Sateita on ollut paljon ja viime vuonna Brisbanen tulvat olivat uutisissa ympäri maailmaa. Tänä vuonna myös New South Walesin ja Sydneyn alueen.

Tulva koskettaa jokien lähelle rakennettuja kaupunkeja. Useimmat Sydneyn lähiöt ovat sen verran korkealla, että tulva ei niihin vaikuta. Näin on myös Bass Hillin suhteen.

Sateet ovat sen sijaan välistä olleet suomalaisittain tosi ankaria. Ja täytyy muistaa, että syksy on vasta alkamassa.

Jätehuolto pelaa

Punainen laatikko tyhjenee, vihreän on toinen
auto käynyt tyhjentämässä aikaisemmin.

Maanantaiaamuna kuuden maissa unen läpi kuuluu tuttu ääni. Pysähtelevä kuorma-auto lähestyy. Se tulee meidän kohdalle, pysähtyy, kupeelta tulee "haarukka", joka tarttuu roska-astiaan ja kippaa sen tyhjäksi. Sitten roskis takaisin, kiihdytys, jarrutus ja naapurin roskis saa saman käsittelyn.

Sunnuntai-iltaisi tämän tienoon väki vie kaksi roska-astiaa kadun varteen. Joka viikko viedään punainen, joka on kotitalousjätteelle. Biojätettä ei näillä kulmin kerätä, joissain paikoin Sydneyä kyllä. 

Joka toinen viikko punainen astia saa kaverikseen keltaisen astian, johon laitetaan mm. pullot, muovit, pahvit, sanomalehdet ja paperijäte. Seuraavana viikkona tyhjennetään vihreä astia, johon laitetaan puutarhajäte, eli ruohonleikkurista tuleva nurmijäte, pudonneet palmunoksat, leikatut kukat jne.

Roskikset takapihalla.

Jätehuolto toimii paremmin kuin edellisissä asuinpaikoissani Myllypurossa Helsingissä ja Farstassa Tukholmassa. Siellä tosin asuin kerrostalossa ja suurin ongelma oli jätteiden lajittelu. Ihmiset ovat tietämättömiä tai liian laiskoja laittaakseen jätteet oikeisiin jäteastioihin, mikä aiheuttaa lisäkustannuksia taloyhtiöille ja sitä kautta asukkaille itselleen. 

Omakotialueella jätteet ovat omalla takapihalla, joten oman viihtyisyyden vuoksi on hyvä hoitaa asia kunnolla. Toki en tiedä, sisältävätkö kaikki jäteastiat juuri sitä, mitä niissä pitäisi olla.

Kaksi kertaa vuodessa tällä voi lisäksi soittaa paikallishallinnon (council) toimistoon ja tilata jätehaun kotoa. Kun vaihdoimme parisängyn patjan, niin puhelinsoiton jälkeen meille tuli muutamaa päivää myöhemmin kirje Bankstownin councillista, ja siinä kerrottiin, koska auto tulee vanhan patjan hakemaan. Edellisiltana raahasimme sen kadunvarteen ja seuraavana aamuna jäteauto poimi sen matkaansa. 

Onpahan sohva lähellä, jos joutuu ulkoruokintaan!

Siitä innoittuneena (?) viistoon kadun toisella puolella asuva naapurimme lastasi oman jätekuormansa kadun varteen. Ehkä he ajattelivat, että se haetaan automaattisesti. Joissakin kaupunginosissa jäteauto kulkee säännöllisin väliajoin ja poimii tavarat kadun varrelta. Mutta täällä Bass Hillissa ei. Niinpä naapurin sohvakalusto koristi toista kuukautta kotikatuamme. Nyt se on jo haettu pois. Joko talon asukkaat itse tai joku naapureista soitti haun.