Aina ei kala käy pyydykseen

27.4. Oak Flats, 1. sunnuntai pääsiäisestä.

Jeesus ilmestyi taas opetuslapsilleen, nyt Tiberiaanjärvellä. Se tapahtui näin:

Siellä olivat yhdessä Simon Pietari, Tuomas eli Didymos, Natanael Galilean Kaanasta, Sebedeuksen pojat ja kaksi muuta Jeesuksen opetuslasta. Simon Pietari sanoi: »Minä lähden kalaan.» »Me tulemme mukaan», sanoivat toiset. He nousivat veneeseen ja lähtivät järvelle, mutta eivät saaneet sinä yönä mitään.

Aamun koittaessa Jeesus seisoi rannalla, mutta opetuslapset eivät tunteneet häntä. Jeesus huusi heille: »Kuulkaa, miehet! Onko teillä mitään syötävää?» »Ei ole», he vastasivat. Jeesus sanoi: »Heittäkää verkko veneen oikealle puolelle, niin saatte.» He heittivät verkon, ja kalaa tuli niin paljon, etteivät he jaksaneet vetää verkkoa ylös. Silloin se opetuslapsi, joka oli Jeesukselle rakkain, sanoi Pietarille: »Se on Herra!» Kun Simon Pietari kuuli, että se oli Herra, hän kietaisi ylleen viittansa, jonka oli riisunut, ja hyppäsi veteen. Muut opetuslapset tulivat veneellä ja vetivät kalojen täyttämää verkkoa perässään, sillä rantaan ei ollut paljonkaan matkaa, vain parisataa kyynärää.

Rannalle noustessaan opetuslapset näkivät, että siellä oli hiilloksella paistumassa kalaa sekä leipää. Jeesus sanoi heille: »Tuokaa tänne niitä kaloja, joita äsken saitte.» Simon Pietari meni veneeseen ja veti verkon maihin. Se oli täynnä isoja kaloja, mutta vaikka kaloja oli paljon – kaikkiaan sataviisikymmentäkolme – verkko ei revennyt.

Jeesus sanoi: »Tulkaa syömään.» Kukaan opetuslapsista ei rohjennut kysyä: »Kuka sinä olet?», sillä he tiesivät, että se oli Herra. Jeesus tuli, otti leivän ja antoi heille, samoin hän antoi kalaa. Tämä oli jo kolmas kerta, kun Jeesus kuolleista noustuaan ilmestyi opetuslapsilleen. 

(Joh. 21: 1–14)

Pietarin kalamatka ei vättämättä tarkoita sitä, että hän olisi luopunut Herrastaan. Kalareissun motiivista ei nimittäin kerrota. Hän teki työtä yhä Herraansa uskoen. Yö vain oli huono, ei saalista. Herran sanan kuuleminen ja totteleminen johtivat suuren saaliin saamiseen.

Kokiko Pietari epäonnistuneensa? Epäonnistuminen ja epäonnistumisen tunne ovat kaksi eri asiaa. Joskus niillä on aiheellinen yhteys, joskus tunne on todellisempi ja ”epäonnistuminen” on vain kokijan mielessä. Pietari uskoi.

Leipä ja kala tuovat mieleen viidentuhannen ruokkimisihmeen saman järven rannalla. Hiillos muistuttaa Pietaria toisesta hiilloksesta, jonka äärellä hän kielsi tuntevansa Jeesuksen. Tällä hiilloksella ei ketään kielletty. Aamuvarhaisella rannalla oli ruokaa, lämpöä, yhteyttä ja hyväksyntää.

Magdalan Marian uskonkriisi

Pääsiäispäivä (20.4. Woy Woy) ja 2. pääsiäispäivä (21.4. Bass Hill) 

Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Maria tuli jo aamuhämärissä haudalle ja näki, että haudan suulta oli kivi siirretty pois. Hän lähti juoksujalkaa kertomaan siitä Simon Pietarille ja sille opetuslapselle, joka oli Jeesukselle rakkain, ja sanoi heidät tavattuaan: ”Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu.” Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät heti juoksemaan haudalle.

Miehet menivät yhtä matkaa, mutta se toinen opetuslapsi juoksi Pietaria nopeammin ja ehti haudalle ensimmäisenä. Hän kurkisti sisään ja näki käärinliinojen olevan siellä, mutta hän ei mennyt sisälle. Simon Pietari tuli hänen perässään, meni hautaan ja katseli siellä olevia käärinliinoja. Hän huomasi, että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut käärinliinojen vieressä vaan erillään, omana käärönään. Nyt tuli sisään myös se toinen opetuslapsi, joka oli ensimmäisenä saapunut haudalle, ja hän näki ja uskoi. Vielä he näet eivät olleet ymmärtäneet, että kirjoitusten mukaan Jeesus oli nouseva kuolleista.

Opetuslapset lähtivät haudalta majapaikkaansa.

Maria seisoi haudan ovella ja itki. Siinä itkiessään hän kurkisti hautaan ja näki, että siinä, missä Jeesuksen ruumis oli ollut, istui kaksi valkopukuista enkeliä, toinen pääpuolessa ja toinen jalkopäässä. Enkelit sanoivat hänelle: ”Mitä itket, nainen?” Hän vastasi: ”Minun Herrani on viety pois, enkä tiedä, minne hänet on pantu.” Tämän sanottuaan hän kääntyi ja näki Jeesuksen seisovan takanaan, mutta ei tajunnut, että se oli Jeesus. Jeesus sanoi hänelle: ”Mitä itket, nainen? Ketä sinä etsit?” Maria luuli Jeesusta puutarhuriksi ja sanoi: ”Herra, jos sinä olet vienyt hänet täältä, niin sano, minne olet hänet pannut. Minä haen hänet pois.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Maria.” Maria kääntyi ja sanoi: ”Rabbuuni!” - se on hepreaa ja merkitsee: opettajani. Jeesus sanoi: ”Älä koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo. Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo.”

Magdalan Maria riensi opetuslasten luo ja ilmoitti: ”Minä olen nähnyt Herran!” Sitten hän kertoi, mitä Herra oli hänelle sanonut. (Joh. 20: 1-10)

Magdalan Maria joutuu uskonkriisiin. Hän on nähnyt pitkäperjantaina, kuinka Jeesus kuolee ja kuinka hänet haudataan. Pääsiäisaamuna hänen uskonsa kuolleeseen Jeesukseen joutuu kriisiin. Edes enkeleiden kohtaaminen ei avaa Marian ymmärrystä. Maria erehtyy aluksi myös Jeesuksen henkilöydestä. Hänen uskoo yhä, että Jeesus on kuollut ja hänet on kätketty.

Vasta kun Jeesus kutsuu nimeltä Mariaa, tämän ymmärrys ja usko aukeavat. Jeesus ei olekaan kuollut, vaan elossa. Ylösnousemus on totta. Meidät on jo kasteessa kutsuttu ensimmäistä kertaa nimeltä. Kutsu on henkilökohtainen.

Ketä me kirkkoon mennessä menemme kohtaamaan? Käymmekö kuolleen Jeesuksen haudalla viemässä kukkia ja muistelemassa häntä, vai menemmekö kohtaamaan Ylösnousseen? 

Retkellä Mirambeena puistossa

Japanilaisen puutarhan jälkeen oli hyvä jatkaa kotiseutumatkailua, varsinkin kun aurinko paistoi ja oli sopivan lämmin. Pakkasimme päiväkahvit oranssiin kirjastokassiin ja menoksi.

Aivan pappilan lähellä kulkee  Georges river, jonka sivu haaran Prospect Creekin jaHenry Lawsson Driven väliin jää pitkä ja kaunis puisto nimeltä, Mirambeena Regional Park, joka koostuu oikeastaan viidestä puistosta tai alueesta ja nämä kuvat ovat alueesta, jonka nimi on Shortland Brushissa.

Samassa puistossa käymme lauantaiaamuisin juoksuklubin treeneissä, joku juoksee, toinen kävelee ja minä sauvakävelen, mutta se on eriasia.

Australialaisten puistojen hyviin ominaisuuksiin kuuluu se, että niissä on aina ilmainen vessa, joka ei haise pahalla, mutta paperia ja käsienpesumahdollisuus on. Toinen hyvä ominaisuus on, että niissä hyviä piknikalueita, joissa on pöydät ja grillit, ei muuta kuin kokkaamaan ja syömään.

Mirambeena puistossa on kuitenkin se ongelma, että ihmiset eivät siivoa jälkiään ja joskus olen nähnyt siellä isompaakin jätettä sähköhelloista ja jääkaapeista lähtien. Kiellettyä, sakon uhalla, mutta silti joku haluaa maisemoida kaunista puistoa näin.

Puistossa on pienen pieni mäntymetsikkökin, tosin männyt ovat toista laatua kuin Suomessa, mutta tuoksuvat pihakalle ja kätkevät sisäänsälintoja, joita voi toiveikkaana yrittää kiikaroida.

Kauniissa Mirambeena puistossa on pieniä lampia, joiden vesi on vihreänruskean sameaa ja ihan varmasti uimakelvotonta. Kahvin juonnin lomassa yritimme bongata lintuja. Näimme kaksi mustaa joutsenta, joukon iloisia  ankkoja, nokikanoja, sulttaanikanoja, ibiksiä, magpieta, pieniä ruskeita lintuja ja linnun, jolla oli pitkät keltaiset jalat.

Japanilainen puutarha

Joskus ei tarvitse mennä kauas löytääkseen jotain kaunista. Teimme retken varttitunnin ajomatkan päässä olevaan Japanilaiseen puutarhaan, mikä on osa Auburn Botanic Gardens puutarhaa. Tässä kuvasatoa.

Japanilainen puutarha on tehty pienen lammen ympärille.

Rannalla sopii unelmoida!

Harmoniset muodot luovat mukavaa tunnelmaa.

Laiturilla on oltava varovainen.

Mitähän lie hapsuja nämäkin roikkuvat lehdet....

Veden vihreä väri johtuu kuulemma
väriaineesta.

Muotoja ja vettä.

Lisää hapsuja.

Kiviä pitkin on hyvä loikkia järven poikki.

Majan ikkunat ovat pyöreitä.

Ja tässä maja.

Japanilainen puutarha oli hyvä vierailukohde. Lähellä ja sopivan kokoinen. 

Tahdosta on kysymys

Viides paastonajan sunnuntai, 6.4.2014 Bass Hill:

Juuri silloin tuli muutamia fariseuksia sanomaan Jeesukselle: »Lähde pois täältä, Herodes aikoo tappaa sinut.» 

Mutta hän vastasi: »Menkää ja sanokaa sille ketulle: ’Tänään ja huomenna minä ajan ihmisistä pahoja henkiä ja parannan sairaita, ja kolmantena päivänä saan työni päätökseen.’ Mutta tänään ja huomenna ja seuraavanakin päivänä minun on jatkettava kulkuani – eihän ole mahdollista, että profeetta surmataan muualla kuin Jerusalemissa.

Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla. Kuulkaa siis: teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille. Ja minä sanon teille, että te ette minua näe ennen kuin sinä päivänä, jona sanotte: ’Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!’» (Luuk. 13: 31–35)


Evankeliumitekstissä on paljon tahtotilaa. Herodes tahtoo tappaa Jeesuksen, joka puolestaan on tahtonut koota omansa, jotka taas eivät ole tahtoneet. Tahto on ihmiselle tärkeä asia, elämän veturi. "Voimallinen tahto vie miehen läpi harmaan kiven", sanoo Jukolan veljeksistä Aapo.
 
Jumala tahtoo suojella, ihminen kipuilee tahtonsa kanssa, ollako kasvokkain Jumalan kanssa vai kääntää hänelle selkänsä. Ei tahdota elää Jumalan selän takana, vaan niin, että Jumala on oman selän takana. Mutta Jumala on kaikkialla.

Jumalan tahto on ihmisen tahtoa voimakkaampi. Jeesus ei kuollut Herodeksen tahdosta, vaan valittuaan itse, että toteuttaa Isänsä suunnitelman.

Rukous on tahtotilaa kohti Jumalaa. Isä meidän –rukouksessa pyydetään, tapahtukoon sinun tahtosi. Myös minun elämässäni.