Aussijoulu on perinteiden sekahedelmäsoppaa

Tämä teksti on julkaistu verkkojulkaisussa Kirkonkellari 19.12.2013.

Mikä on australialainen joulu? Oikea vastaus lienee on, että sellaista ei ole. 23 miljoonan asukkaan monikulttuurisessa maassa joulua voi viettää kovin monella eri tapaa.

Australian poliittisen, kulttuurisen ja uskonnollisen elämän pohjalähde on Brittein saarilla. Ensimmäisen laivaston myötä 1788 anglikaaninen kirkko toi Englannin kirkon opin ja tavat. Irlantilaisten mukanaan tuoma katolilainen usko vahvistui ja tällä hetkellä katolinen kirkko on suurin kirkkokunta. Siihen kuuluu noin 25 prosenttia väestöstä, anglikaanien osuus on 18 prosentin tietämissä ja Australian yhdistyneen kirkon (presbyteerit ja metodistit) jäsenmäärä on noin viisi prosenttia. Kristityiksi ilmoittaa itsensä noin 61 prosenttia väestöstä, muiden uskontojen edustajia on hieman yli 7 prosenttia.  Vuoden 2011 väestölaskennassa uskonnottomiksi ilmoitti itsensä 22 prosenttia australialaisista.

Joulun jälkeen joulutähti istutetaan puutarhaan. Vuoden 2012
joulutähti on jo varsin komea.

Australian alkuperäisväestö ei viettänyt joulua, muut ovat laivojen ja lentokoneiden tuomia. Erilaiset jouluperinteet ovat sekoittuneet esimerkiksi avioliittojen ja yhteisöön sulautumisen myötä. 

Kirkoille ja aktiivisille kristityille adventti on tapahtumien täyteistä joulun odotusta ja joulun aika perinteistä Jeesuksen syntymäjuhlan viettoa. On jumalanpalveluksia, joululaulutilaisuuksia ja joulukuvaelmia, joihin osallistuu väkeä selvästi enemmän kuin normisunnuntaina.  

Erilaisten joulukonserttien suosio on suuri ja niitä esittävät niin isot kuin pienet orkesterit ja kokoonpanot. Musiikki koskettaa tekijöitä ja kuulijoita, vaikka henkilökohtaista suhdetta joulun kristilliseen sanomaan ei olisikaan.

Joulupäivää vietetään yleisesti perhepiirissä. Kliseisen kuvan mukaan lahjojen jakamisen lisäksi takapihalla grillataan ja pelataan krikettiä.

Joulupukki rannalla

Monille australialaisille joulu näyttäisi olevan tavallinen viikonloppu, jota vietetään ystävien seurassa, rannalla tai pubissa.

Monet tänne muuttaneet suomalaiset ovat ihmetelleet sitä, kuinka naapurit tai täkäläiset tuttavat saattavat kutsua jouluaattona tai joulupäivänä kyläilemään. Suomalaisille – ainakin vanhemmalle polvelle – kyläily aattona ja joulupäivänä oli kiellettyä. Tapaninpäivänäkin käytiin ainoastaan sukulaisissa. Täällä voi hyvin löytää itsensä naapurin grillin ääreltä minä päivänä tahansa.

Meidän joulukuusi ja joulupukkimme. (Pukki tosin on
Manen omaisuutta ja vain lainassa)

Rantaelämä on joulukuussa vilkkaimmillaan. Täällä on kesä, kouluissa kesäloma. Niinpä joulupäivänä rannat ovat täynnä uimareita, surffaajia, auringonottajia ja muita rantaelämästä tykkääviä.

Rannalla saattaa nähdä myös joulupukin! Aussien joulupukki huutaa Ho-ho-ho! Täällä pukki ei kysele kilttien lapsien perään. Joulupukki on itse asiassa varsin näkyvä. Sydneyssä pidetään joulun alla hyväntekeväisyyshölkkä, jossa osallistujat ovat pukeutuneet pukiksi. Surffaafia ja moottoripyöräileviä pukkeja näkee joulun alla tuon tuosta.

Ja niissä kodeissa, joissa pukki ei vieraile, takan tai takan korvikkeen reunalla olevat sukat täyttyvät jouluaamuksi. Kauppiaiden juhlaahan joulu on. Televisiouutisten talousosuuksissa esitellään joulun alla arvioita siitä, kuinka paljon kasvua edellisvuoden joulumyyntiin on tulossa. Ehkäpä ainoastaan sulkeutumalla luostariin saattaa välttyä kaupallisen joulun odotukselta, jossa odotuksen täyttymys tapahtuu ostohetkellä.
Suurimmat joulukuuset löytyvät tavarataloista. Joidenkin autot on naamioitu poroiksi, ikkunakiinnittimillä autoihin on viritelty muoviset poronsarvet ja automerkki keulalla on peitetty punaisella muovinenällä.

Ulkona vilkkuvat valot

Kodeissa on muovikuusia tai puutarhaliikkeestä ostettuja melkein kuuselta näyttäviä eläviä puita, joita tietysti koristellaan. Aussit ovat keskittyneet ulkokoristeluun. Jokaisessa lähiössä löytyy talojen edustalta vilkkuvia ja välkkyviä valokokonaisuuksia, joissa voi löytää seimiasetelman, autoja, traktoreita, talojen, ihmisten ja eläinten hahmoja.

Hunter Valleyn valopuistossa tapaa mm. Itämaan
tietäjät matkalla Betlehemiin.

Hunter Valleyssa, sadan kilometrin päässä Sydneystä, on iso puistoalue täynnä erilaisia valotaideteoksia, joita tullaan katsomaan kaukaakin.

Vaikka joululle ei kristillistä merkitystä antaisikaan, jouluna syödään. Lehdet ja televisio on tulvillaan erilaisia ruokaohjeita ja –ohjelmia. Moneen australialaiseen joulupöytään kuuluu kalaa ja äyriäisiä. Usein ne grillataan ulkona, sillä eletään vuoden lämpimintä aikaa. Ja jokainen aussimies on kaasugrillimies. Sydneyn kuulu kalamarkkina-alue Fish Market on avoinna koko aaton vastaisen yön.

Kala ja merentuotteet ovat yllättävää kyllä kalliita Australiassa. Valtaosa kalasta menee kuulemma vientiin ja siksi hinnat ovat korkeat. Halvimmat merentuotteet ovat peräisin Vietnamista, mutta niitä ei jouluksi hankita, vaan silloin panostetaan laatuun. Täällä katkarapu saa ihan uuden merkityksen: koolla, värillä ja lajilla on väliä.

Kaupoissa myydään kinkkuja ja kalkkunaa. Mielenkiintoinen ilmiö on ”Christmas in July”, siis heinäkuussa keskellä täkäläistä talvea. Ravintolat tarjoavat silloin vuoden kylmimpään aikaan raskaampia, eurooppalaisia ruokia. Myös monet suomalaisyhdistykset viettävät heinäkuista joulua laatikoiden ja kinkun kera.
Suomalaisista voi todeta, että Kauneimmat joululaulut vetävät isoimmissa kaupungeissa mukaan niitäkin, jotka muuten eivät seurakuntien tilaisuuksiin osallistu. Jouluaterialle löytyy suomalaisten tekemiä laatikoita, torttuja ja pullaa. Monetkaan eivät halua paistaa joulukinkkua johtuen siitä, että yölläkin lämpötila saattaa olla yli +20 asteen.

Ensimmäisenä jouluna valo ja lämpö tuntuivat oudoilta, jouluun sopimattomilta. Ulkona paistaa aurinko, ruoho on vihreää, eletään keskellä kesää. Kerrotaan tarinoita jouluista, jolloin oli niin kuuma, että kynttilät sulivat. Pimeyden keskelle tulevalle valolle ja kylmyyden voittavalle lämmölle on keksittävä korvaavia vertauskuvia.

Jouluista kaamosväsymystä ei täällä tunneta, silllä vaikka yöllä on pimeää, niin Tuomaan päivänä aurinko paistaa reilut 14 tuntia. Ja bonuksena yleensä varoitus korkeista ultraviolettiarvoista.

Mikä siis on australialainen joulu? Australia on maallistunut yhteiskunta, jonka arvoissa löytää eurooppalais-krisillisen pohjavireen. Monille joulu on tuttujen tapojen toistumaa perheen ja suvun seurassa. Toisille joulu on vapaapäivä, jota voi viettää samalla tapaa kuin vapaapäiviä yleensä vietetään.

Joulu ei ole kuitenkaan pelkkiä tapoja, vaan monille se on ensi sijassa sisäinen mielen- tai sieluntila.
Vaikka joulu niin taas joutuikin Pohjolaan, Kristuksen syntymän muistaminen ja juhlistaminen ei ole vuodenaikaan, paikkaan eikä aikaan sidottu.
  

Kristus herättää uskon

Ajatuksia päivän tekstistä. 25. sunnuntai helluntaista. Kuolemasta elämään. St Paul´s. 10.11.2013. Matt. 9:18-26.

Ihmisen uskonvarmuus vaihtelee. Joskus uskaltaa rohkeasti olla Jeesuksen seuraaja väenpaljoudessakin. Joskus epätoivon hetkellä saattaa ajatella, että usko on kokonaan kuollut. Päivän tekstissä löytyy hyvä uutinen molempiin tilanteeseen.

Pitkään sairastanut nainen rohkeni lähestyä Jeesusta väkijoukon keskellä. Usko, eli rohkeus ja uskon teko, kosketus Mestarin viitan tupsuun, riittivät parantamaan hänet.

Toinen ääripää on kuollut tyttö. Hänellä ei ole rohkeutta, hänellä ei ole uskoa, hän on kuollut. Kristus tulee hänen luokseen ja koskettaa. Kuollut herää. Tapahtuu ihme ilman kohteen omaa uskoa. Sitä on Jumalan työ meidän elämässä.

Toisaalta tytön isällä oli uskoa ja rohkeutta hakea Jeesus paikalle. Joskus toisten usko ja rohkeus kantaa heikkoja ja kuolleita. 

Luterilaisuuden tulevaisuus on Aasiassa

Artikkeli on julkaistu Suomi Newspaperissa

Piispa John Henderssonin haastattelu

Australian luterilaisen kirkon uusi piispa John Henderson sanoo, että luterilaisuuden tulevaisuun on Aasiassa. Luterilaisuus on hänen mukaansa enemmän teologinen ja hengellinen liike kuin kirkkokunta.

Australian luterilainen kirkko (LCA) valitsi huhtikuussa Adelaidessa pidetyssä synodissa eli kirkolliskokouksessa uudeksi keulamieheksi John Hendersonin. Hän on kirkon ensimmäinen valittu piispa, sillä synodiin saakka oli käytetty titteliä presidentti.

- Meidän täytyy löytää identiteettimme australialaisena kirkkona, lakata olemasta saksalainen, eurooppalainen tai amerikkalainen kirkko. Meidän täytyy viimeinkin löytää se, mitä on olla australialainen kirkkokunta. Emme voi enää katsoa olkamme yli menneisyyteen, vaan meidän on kysyttävä, mitä teemme tästä eteenpäin, piispa Henderson, 56, pohtii tulevaisuuden haasteita.

John Hendersson on Australian luterilaisten piispa. Titteliä arkkipiispa ei
täällä tunneta. Piispan toimikausi on neljä vuotta.

Hänen mukaansa luterilaisten tulee keskittyä aiempaa enemmän luomaan yhteyksiä Aasian luterilaisten kirkkojen ja seurakuntien kanssa. Australian tulevaisuus pidemmällä ajanjaksolla – vaikkapa sata vuotta – Aasiassa.

Henderson muistuttaa, että Indonesiassa on viisi miljoonaa luterilaista, Papua Uudessa Guineassa heitä on 1,2 miljoonaa ja Aasiassa on 20 luterilaista kirkkoa. Useissa Aasian maassa luterilaisuudella on vahva jalansija ja se on kasvava kirkkokunta. Monet sikäläisistä kirkon johtajista ovat saaneet koulutuksensa Australiassa, luterilaisen kirkon seminaarissa Adelaidessa.

Luterilainen kirkko ei kuole

Parin vuoden takaisessa väestönlaskennassa noin 250 000 australialaista ilmoitti uskontokunnakseen luterilainen. Katolilaisia Australian 21,5-miljoonaisesta väestöstä (2011 väestölaskenta) oli 5,4 miljoonaa (25 %), anglikaaneja 3,7 miljoonaa (17 %) ja Uniting Churchin jäseniä 1 miljoona (5 %). Uskonnottomiksi itsensä ilmoitti 22 prosenttia. Buddhalaisia oli 592 000, islamilaisia 476 000 ja hinduja 275 000.

Luterilaisuus on täällä siis selvästi vähemmistökirkko. Todellisuudessa luterilaisiin seurakuntiin kuuluu Hendersonin arvion mukaan vain 50 000 – 60 000 jäsentä, joista viikottain jumalanpalveluksiin osallistuu 30 000.

– Australiassa asuu siis 200 000 ”luterilaista”, joista emme tiedä mitään. Jotkut heistä ovat käyneet luterilaista koulua, tai he itse tai heidän läheisensä asuvat vaikkapa luterilaisessa palvelutalossa. Sen vuoksi he ovat ilmoittaneet olevansa luterilaisia, koska eivät ole minkään muunkaan kirkkokunnan jäseniä, Henderson pohtii.

Väestömäärältä suhteellisesti eniten luterilaisia asuu lienee Alice Springissä, sillä siellä on iso aboriginaalien luterilainen yhteisö.

– Luterilainen kirkko voi säilyä hengissä Australiassa. Siihen tarvitaan rohkeutta ja mielikuvitusta. Perinteiset tavat toimia ovat olleet hyviä, mutta ne eivät toimi tulevaisuudessa. Jos toimintamallien ovat peräisin saksalaisesta kyläyhteisöstä 1900-alkupuolelta, niin ne eivät toimi enää 2000-luvun suurkaupungeissa. Meidän on ajateltava asioita uudestaan. 30-40 vuoden kuluttua meillä on joillakin alueilla vahvoja luterilaisia keskuksia, ja joissakin paikoissa luterilaiset seurakunnat ovat kuolleet pois, Henderson maalaa tulevaisuutta.

Mitä on luterilaisuus?

Henderson muistuttaa, että LCA on tehnyt paljon yhteistyötä toisten kirkkokuntien kanssa. Seurakuntien kehittämisessä mallia on haettu anglikaaniselta kirkolta ja luterilaiset koulut ovat pitkään hyötyneet katolilaisten koulujen tavasta toimia ja niiden suhteista yhteiskuntaan. 

– Meidän on kysyttävä, mitä on luterilaisuus? Mikä on meidän teologinen ja hengellinen antimme tälle yhteiskunnalle? Me olemme olleet monissa asioissa saamapuolella, mutta mitä me annamme toisille?

– Tämä maa olisi paljon köyhempi ilman luterilaisuutta, Henderson uskoo. – Meillä on pitkät perinteet teologisista ja opillisista keskusteluista katolilaisten ja anglikaanien kanssa. Luterilaisuus on enemmän teologinen  ja hengellinen liike kuin kirkkokunta. Luterilaisuus on eri asia kuin luterilainen kirkkokunta. Luterilaisuus toteutuu meidän palvelutehtävässämme, lähetystyössä, vanhainkodeissa ja kouluissa, hän toteaa.

Hendersonin mkaan luterilaisessa uskossa on paljon hienoja asioita: Kristus-keskeisyys, laki ja evankeliumi, kahden hallintovallan (regimentin) oppi, armon keskeisyys. Maailmanlaajuiselta luterilaiselta yhteisöltä on kuitenkin opittavaa ja hyviä asioita on jaettava eteenpäin. Australian luterilaisuus on pahimmillaan ollut hyvin sulkeutunutta ja siitä Henderson haluaa johtaa kirkkokunnan väljemmille vesille.

Naispappeudesta ei enää vaieta

Kysymys naisten vihkimisestä papiksi on hiertänyt kivenä Australian luterilaisen kirkon kengässä jo 40 vuotta. Naispappeus ei ollut päätettävien asioiden joukossa huhtikuun synodissa. Tämä herätti paljon pahaa verta ja kirvoitti joukon tiukkoja puheenvuoroja.

Uusi piispa lupaa, että kahden vuoden kuluttua asiasta tehdään päätös.

– Naispappeuskysymys on jo saanut aikaan ihmisten eroamista kirkossa. Jos naispappeus hyväksytään, myös se tulee aiheuttamaan eroamista kirkosta. Kyse ei ole konservatiiveista ja liberaaleista, vaan ihmisten omastatunnosta. Minusta nyt on kuitenkin aika tehdä päätös asiasta, eikä lykätä sitä enää. Meillä on kaksi vuotta aikaa seuraavaan yleissynodiin, joka pidetään 2015 New South Walesissa. Ennen sitä meidän on löydettävä konsensus, eli yksimielisyys siitä, että asiasta päätetään. Asiasta on keskusteltu 40 vuoden aikana riittävästi.

Henderson muistuttaa, että konsensus ei tarkoita sitä, että naispappeus hyväksytään. – Päätös voi olla myös toinen. Tärkeää on, että meillä on yksimielisyys siitä, että aika joko on naispappeudelle kypsä, tai se ei vielä ole sitä.

– En pelkää päätöksen seurauksia, toivon kuitenkin, ettei se aiheuta suurta repeämää kirkossa, John Henderson sanoo.

John Henderson

John Henderson on Australian luterilaisen kirkon (LCA) ensimmäinen valittu piispa. Huhtikuussa Adelaidessa huhtikuussa pidetty LCA:n synodi valitsi Hendersonin kirkon uudeksi johtajaksi, mutta oli päättänyt hetkeä aiemmin muutta siihen astisen presidentti-tittelin piispaksi.

Henderson on vuonna 1966 yhdistyneen LCA:n kuudes johtaja. Vuonna 1966 kahdesta luterilaisesta kirkosta muodostuneen LCA:n aikaisempina johtajina ovat toimineet Max Löhe (1966-1972), Les Grope (1972-1987), Lance Steicke (1987-2000) ja Mike Semmler (2000-2013).

56-vuotias Henderson on ollut monenlaisissa tehtävissä ennen valintaansa piispaksi. Hän on työskennellyt pappina Uudessa Seelannissa, Etelä-Australiassa, Queenslandissa ja Victoriassa. Vankan kirkkojenvälisen kokemuksen Henderson sai toimiessaan Australian kirkkojen neuvoston pääsihteerinä vuosina 2002-2008. Toimipaikka oli Sydney. Sen jälkeen Henderson toimi Adelaidessa sijaitsevan Australian Lutheran Collegen rehtorina. Sieltä valmistuvat mm. maan luterilaiset papit.

Tärkein ensin

24. sunnuntai helluntaista. Kahden valtakunnan kansalaisena. Bass Hill 3.11.2013. Ajatuksia päivän evankeliumitekstistä: Matt 22: 15-22.

Luterilaisen kahden regimentin (hallintavallan) opin mukaan Jumala hallitsee maailmaa sekä yhteiskunnan että kirkon kautta. ”Vasemmalla kädellä” Jumala hallitsee esivallan kautta ja ”oikealla kädellä” kirkon kautta. Tästä syntyy jako ”maalliseen” ja ”hengelliseen”.

Ihminen on kuitenkin kokonaisuus, ja tuota jakoa on myös arvosteltu. Jumalan valtakunta on läsnä tässä ja nyt, kaikkialla.

Evankeliumiteksti muistuttaa ihmisen arvojärjestyksestä. Jos raha ja se, kenelle se kuuluu, on tärkeintä, niin silloin Jumala jää taka-alalle. Mutta jos sydän kuuluu Jumalalle, niin loput voi viedä keisari. Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa, niin kaikki tämä teille annetaan. 

Painopiste on Jeesuksen lauseen lopussa: Antakaa... Jumalalla mikä Jumalalle kuuluu. Sinä kuulut Jumalalle!

Nälkävuosi

Aki Ollikainen: Nälkävuosi. Siltala. 2012.

Useiden peräkkäisten katovuosien aiheuttama nälänhätä laittoi 1866-1868 valtavan joukon suomalaisia tien päälle kerjäämään. Arvioidaan, että noin 150 000, eli noin kahdeksan prosenttia väestöstä, kuoli. Pahempi nälänhätä Suomessa on koettu ainoastaan 1600-luvun loppuvuosina.

Aki Ollikaisen esikoisteos Nälkävuosi vie vuoteen 1867. Nelihenkisen perheen isä Juhani jää kotiin kuolemaan, kun äiti Marja ja pienet lapset Mataleena ja Juho lähtevät kerjuulle selvitäkseen hengissä. Päämääränä on Pietari, jossa uskotaan leipää olevan. Sinne on tarkoitus mennä Helsingin kautta.

Tiet ovat täynnä kerjäläisiä ja nälkä laittaa taistelemaan omasta henkirievusta viimeiseen asti.

Rinnakkaistarinana kulkee senaattori Lars Renqvistin ja hänen lääkäriveljensä Teon vaiheet. Helsingissä herrat pärjäävät ja nälkää ei tarvitse nähdä, vaikka kummankin elämään ja valintoihin kansaa kohdannut kurjuus vaikuttaa. Tarinan henkilöiden vaiheet kohtaavat.

Jäin miettimään paria kirjan seksiin liittyvää kohtausta ja niiden tarkoituksenmukaisuutta. Seksuaalinen halu voittaa varmaan joskus nälän, mutta esimerkiksi kirjan alussa oleva kohtaus tuntuu jotenkin anakronistiselta, eli tämän ajan ajattelutavan ja tapahtumien siirtämiseltä historiaan. Vaikka toisaalta mistä minä sen tiedän, minkälaista ihmisten seksielämä oli 150 vuotta sitten. 

Ollikaisen kirja on nopealukuinen uskottavan tuntuinen tarina. Kurjuudenkin keskellä elää aina toivo. Sen varassa ihmiskunta on selvinnyt.

Kangastus - unelmaa vai pettymystä?

Kjell Westö: Kangastus 38. 2013. Otava.

Kjell Westö on kirjoittanut useita romaaneja, jotka liittyvät Suomen historiaan. Esimerkiksi Missä kuljimme kerran peilaa vuoden 1918 sodan tapahtumia ja vaikutuksia ihmisten elämään.

Tässä kirjassa eletään vuotta 1938. Kahdenkymmenen vuoden takaiset tapahtumat ovat kuitenkin vahvasti. Sodan kauhut ja muistot eivät päästä otteestaan. 

Kirjan keskushahmot ovat asianajaja Claes Thune ja hänen konttoristiksi palkkaama rouva Matilda Wiik. Thunella on takana diplomaattiura, hajonnut avioliitto ja Keskiviikkokerhonsa, jossa pohditaan Euroopan tulevaisuutta Natsi-Saksan varjojen pidetessä. 

Thunella on omat katkerankirpeät muistonsa, mutta myös unelmansa. Lähimpien ystävien, eli keskiviikkokerholaisten elämä vie kutankin omiin suuntiinsa. Lahjakkuuden, toiveiden ja luottamuksen vierellä kulkee uupuminen, pettymykset ja pettäminen. Jää kysymään, kenellä on oikeus onneen?

Myös rouva Wiikillä on menneisyytensä. Elämän sisältö on työn ohella elokuvien unelmamaailmaa. Unelmaa kuitenkin. 

Kirja herättää miettimään, mistä kaikesta ihminen voi eheytyä ja voiko tai kannattaako elämää rakentaa koston varaan?

Kangastus 38 on hieno kirja. Westö kuljettaa mukanaan 1930-luvun lopun Helsingissä, sen todellisuudessa ja elokuvien ja uuden musiikin myötä myös unelmissa.

Suosittelen.

PS. Liisa Ryömän suomennos on sujuvaa ja värikästä. 

Taidetta rannalle

Sydneyssä Bondi Beachilla pidetään vuosittan Scupture by the Sea -taidenäyttely. Kahden kilometrin kauniin rantareitin varrella on satakunta erilaista taideteosta eri puolilta maailmaa. Tässä tämänvuotista taidesatoa Bondilta!

Minusta koko näyttelyn hienoin teos. Iso lasipallo täynnä vettä. Maailma on siinä ylösalaisin. 

Akvaarioelämää!

Liputettu ranta! Rannoilla toimivat hengenpelastajat liputtavat
uimiselle sopivat alueet keltaisin ja punaisin lipuin. 

Montako koiraa näet? Ja kuka niitä katselee?

Ikkunoita.

Tuntuuko elämä joskus raskaalta?

Bondi Beach kaarelta nähtynä.

Värkkejä ja härveleitä.

Ars longa, vita brevis! (Taide on pitkää, elämä on lyhyt.)

Jumala antoi ensin anteeksi

23. sunnuntai helluntaista. Antakaa toisille anteeksi. Oak Flats 27.10.2013. Ajatuksia päivän evankeliumitekstistä: Matt.  18:23-35.

Jo ihmisellä on velkaa yhtä paljon kuin Australian rikkaimmilla on omaisuutta, niin ei sitä pysty maksamaan takaisin. Ei koskaan! Kertomuksen armahdettu ei halunnut armahtaa toisia.

Isä meidän -rukouksen kohta, jossa pyydetään syntejä tai velkoja anteeksi saa kysymään, onko Jumalan anteeksianto ehdollista. Antaako Hän anteeksi, vain jos me ensin annamme anteeksi. Tämän sunnuntain vertaus kertoo, että asia on toisinpäin. Jos ymmärrämme, millainen velka meille on annettu anteeksi, niin meidän on mahdollista antaa anteeksi niille, jotka ovat meille velkaa.

Anteeksiannon vastakohta on usein viha ja katkeruus. Ne sitovat ihmistä. Anteeksiantaja vapautuu näistä kahleista.

Kas, kas, tuossa on kaskas

Uskaltauduimme Suomenvieraidemme kanssa perjantaina käymään Blue Mountainsilla, jossa yhä edelleen palaa useampi tulipalo. Kävimme Katoombassa, jonne vievä tie Great Western Highway ei ole aivan tulipalojen tuntumassa. Matkalla oli aika tiuhaa savua, mutta päästyämme perille ylös vuorille, savua ei enää ollut. Kolme sisarusta seisoa jököttivät entiseen malliin.

Kolme sisarusta iltapäivän auringossa.

Tämä kaskas on täkäläiseltä nimeltään
Masked devil. Se on noin neljäsenttinen.
Kaskaita on monenvärisiä.  

Valtava, korviin sattuva sirkkojen siritys täytti koko alueen. Kyseessä ovat kaskaat, jotka nyt ovat nousseet riiuulle. Ne viettävät monivuotisen toukka-asteensa maan sisällä, ja kun ovat tulleet sukukypsiksi, ne nousevat maan pinnalle muuttuakseen lentäviksi hyönteisiksi. Hyönteisinä niiden elinaika lasketaan viikoissa.

Urokset saavat aikaan jopa 120 desibelin vahvuisen äänen! Lajeja ja värejä on useita. Paloalueilla uusia kaskaiden ääntä voidaan joutua odottamaan monta monta vuotta.

Alueen polkuja on suljettu palovaaran vuoksi!

Tulipalot ovat romahduttaneet kävijämäärät Katoombassa. Parhaimmillaan siellä käy 11 000 turistia päivässä (vuodessa noin 4 miljoonaa), nyt vain sadoissa laskettava määrä. Saamatta jääneet tulot ovat noin kaksi miljoonaa dollaria päivässä. Huolestuttavinta on matkailuyritysten kannalta se, että nyt myös perutaan aiemmin tehtyjä varauksia.

Lammastilalla

Olin Palvelupisteen väen kanssa retkellä Tobrukin lammastilalla, puolentoista tunnin ajomatkan päässä Sydneyn keskustasta luoteeseen.

Alkupaloina tarjottiin Billy teetä, ja australialaista perinneruokaa, damperia. Damper on vehnäjauhoista ja vedestä tehty yksinkertainen leipä, jota ennen vanhaan on paistettu nuotiossa. Ja Billy tee tehdään niin, että nuotiolla keitettyyn veteen kaadetaan mustaa teetä, ja sitten sitä pyöräytetään vauhdilla muutaman kerran ympäri niin että tee sekoittuu. Älä kokeile kotona!

Tilasta enemmän sen kotisivuilla.

Alkupaloina Billy teetä ja damperia.

Vierailupäivänä oli niin kuumaa, että tulenteko oli koko osavaltiossa
kielletty. Tässä tehdään tavallisesti Tobrukin Billy tee.

Lammaskoiran tehtävänä on pitää lammaslauma kasassa. Kelpie-rotuiset koirat saattavat juosta jopa 60 km juomatta.
Niiden koulutus kestää noin neljä vuotta. Ne leimautuvat vahvasti isäntäänsä ja tottelevat ääntä ja käsimerrkejä.

Mutta kuka ajaakaan ketä?

Australialainen rukki poikkeaa hieman
suomalaisesta. 

Päkä, päkä pässiäni!

Sankarikoirat työn jälkeen. 

Kuulemalla, näkemällä ja kokemalla

Uskonpuhdistuksen muistopäivä. Uskon perustus. Woy Woy 20.10.2013. Ajatuksia päivän evankeliumista Joh 4:46-53.

Usko voi syntyä ja kasvaa monella tapaa. Ihmisillä on erilaisia ”oppimiskanavia”; joku oppii parhaiten kuulemalla, toinen näkemällä ja kolmas tekemällä. Puhutaan auditiivisesta, visuaalisesta ja kineettisestä oppijasta. Myös uskon asioita opitaan samojen kanavien kautta.

Päivän tekstissä isä tulee hakemaan apua sairaan poikansa puolesta. Hänelle Jeesus sanoo: Mene kotiisi. Poikasi elää. Mies uskoi kuulemansa. Matkalla kotiin palvelijat tulivat kertomaan pojan parantuneen ja kun kävi ilmi, mihin aikaan ihme oli tapahtunut, mies ymmärsi, että kyseessä oli sama hetki, jolloin Jeesus kehotti häntä palaamaan. Uudelleen kuuleminen avasi myös miehen ymmärryksen.

Kotona ihme oli nähty. Se sai aikaan uskon. Ja arvatenkin pojan kokema parantuminen oli hänelle vahvin todistus Jeesuksen vallasta. 

Puuttuva häävaate

21. sunnuntai helluntaista. Jeesuksen lähettiläät. St Paul´s 13.10.2013. Ajatuksia päivän evankeliumista Matt 22:1-14

Kertomus kuninkaasta ja hänen poikansa häistä on julma. Martti Luther piti tätä Matteuksen versiota häistä hirvittävänä evankeliumina, jota hän ei halunnut saarnata. Luukkaan versio ei ole yhtä ankara.

Toreilta ja kaduilta kerättyjen häävieraiden joukossa on mies, jolla ei ole häävaatteita. Hänet kuningas heittää sidottuna armotta ulos pimeään, jossa itketään ja kiristellään hampaita.

Mikä on tuo puuttuva häävaate? Alkukirkon mukaan kaste, vähän myöhemmin rakkaudesta nousevat hyvät teot ja reformaation ja pietismin tulkinnan mukaan aito usko. Mitään näistä ei kuitenkaan saada omasta ansiosta. Ne kaikki tulevat armosta, lahjana. 

Pari kuvaa oopperatalolta

Käymme Riitan kanssa silloin tällöin Oopperatalolla kuuntelemassa konserttia tai kokemassa oopperaa. Oopperatalo täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Lauantaina 12.10. olimme Sydney Symphonyn konsetissa. Olimme ostaneet täksi vuodeksi kolmen konsertin sarjaliput. Tässä kuvallista antia.

Tältä näyttää, kun kävelee Circular Quaeyn juna-asemalta
kohti Oopperataloa.

Lämpiön ikkkunoista aukeaa näkymä Harbour Brigdelle.

Lämpiön parvekkeelta saa näköalan ilman ikkunaa. Oli lämmin päivä.

Lämpiön värimaailma oli ihmeellinen. Se muistutti konsertin avauskappaletta, joka oli Henri Dutilleuxin Métaboles.
Itse en oikein syttynyt kyseiseen teokseen. Riitta piti siitä enemmän.

Oopperatalo on yllättävän monipuolinen ja -muotoinen kokonaisuus. 

Pyöreät muodot ovat kuin konsertin toinen teos:
Camille Saint-Saensin 1. sellokonsertto, Op. 33. 

Marmoripinta on harmoninen. Kuvaisiko se sitten ainakin taustaltaan todella
värikästä viimeistä teosta: Hector Berliozin Fantastinen sinfonia, Op. 14.

Oopperatalon alkuperäinen arkkitehti oli tanskalainen, sitä oli rakentamassa
aikanaan moni suomalainen. Ja talon pintamarmori on Ruotsista.  

Konsertti on ohi. Oli hienoa jälleen kerran nauttia kulttuurista. Edessä odottaa Sydneyn city.

Holger sai lähteä!

Jalkapallokausi on pyörähtänyt käyntiin. Puhun nyt siis eurooppalaisesta jalkapallosta eli täkäläisittäin soccerista.

Kauden avausottelu oli Sydney FC - Newcastle. Vanha herra Alessandro del Piero, Sydneyn kapteeni, osoitti olevansa pelimies tekemällä kauden avausmaalin. Aika sähellyksen jälkeen, kuten voi katsoa.
tästä linkistä. Del Piero anto myös syötön joukkueen toiseen maaliin.

Meikäläisen kannattama Western Sydney Wanderers pelasi avauskierroksellaan tasan 1-1 vieraissa Central Coast Marinerseja vastaan. Ottelu oli viime kauden finaalin uusinta. Silloin WSW hävisi, nyt peli kulki paremmin ja WSW:n voitto ei olisi ollut mikään vääryys!

Maajoukkuetasolla tuulee. Päävalmentaja, saksalainen Holger Osieck sai potkut, kun Ranska pieksi Australian Pariisissa 6-0. Edellinen tappio tuli samoin luvuin Brasiliaa vastaan muutama viikko sitten. Uusi päävalmentaja voi hyvinkin löytyä Australiasta, ehdolle on jo heitetty muun muassa Central Coastin valmentajaa Graham Arnoldia, WSW:n Tony Popovicia ja Melbourne Victoryn Ange Postecogloa.

Onko meillä kantajat?

20. sunnuntai helluntaista. Usko ja epäusko. Bass Hill 6.10.2013. Mark 2:1-12.

Halvaantuneella miehellä oli tarve kohdata Jeesus. Hän halusi terveeksi. Hän tarvitsi siihen apua, neljä kantajaa, jotka veivät hänet Parantajan luo. Löytyykö meidän elämässämme kantajat, jotka vievät meitä Parantajan luo?

Lainopettajien ongelma oli syntien anteeksiantaminen. Ehkä heillä itsellään ei ollut olla tarvetta syntien anteeksisaamiseen. Toisten synnit toki kiinnostivat. Saattoipa heillä oli halu pitää anteeksiannon avaimet omissa taskuissa.

Kun syntien anteeksianto on Jumalan kädessä, niin miksi me ihmiset haluaisimme sen toisilta kieltää? Onko taustana se, että meidän on itse vaikea hyväksyä armoa ja anteeksiantamusta. Anteeksianto ja armo laittavat meidät samalle viivalle toisten kanssa. Ei edemmäksi eikä taaemmaksi. Vierelle.

Häämatkalla Hunterissa

Ruusupensaille on rypälerivien edessä on tehtävä! Tietyt viinien haitta-
hyönteiset pitävät myös ruusuista, ja tulevat niihin ennen kuin iskevät
rypäleisiin. Ruusuista saa siis ennakkovaroituksen!

Hunter Valley on New South Walesin tunnetuin viinialue. Se sijaitsee reilun 150 kilometrin päässä Sydneystä pohjoiseen.

Papin työn mukaviin puoliin kuuluvat häät ja kasteet. Nämä olivat Hunter Valleyssa toiset häät, joissa toimin vihkipappina. Tässä pientä matkaraporttia. 

Huoneemme numero oli 230. 

Majoituimme Blue Tongue -olutpanimon yhteydessä
olevassa mökkikylässä. Tässä aamupalakahvila.

Sulhanen ja bestmanit.

Hääväelle oli varattu kaksi Roll´s Roycea.

Rahvaan Roll´s Royce Hunter Valley Gardenissa.

Vihkipaikka ylhäältä.

Vihkipaikka alhaalta.

Vihkiminen on ohi. Vuorossa
kuvauksia eri puolilla puistoa.
Onnea Sampo ja Katrina!

Häiden jälkeen kävimme syömässä Bistro Molinesissa.

Alkupalana oliiveja ja patonkia!

Ja katkarapua ja melonia.

Pääruokana ankkaa näköalalla!

Tai snapperia. Myös näköalalla!

Kotimatkalla tapasimme tämän ukkelin. Liekö ulkohuussin
teko jäänyt kesken.