tiistai 27. marraskuuta 2012

Vieraita

Riitta (vas.), Meri, Freja ja Laura askartelupuuhissa.

Vieraskausi on alkanut! Miukku ja Dani tulivat marraskuun alussa, olivat muutaman yön ja lähtivät risteilemään ja näkivät auringonpimennyksen Queenslandissa. Sitten he olivat yhden yön taas meillä ja nyt ovat jossain päin Australiaa reissussa. He tulevat taas joulukuun alkupuolella, ovat taas muutaman yön ja käyvät sitten Uudessa Seelannissa. Joulun ja välipäivät he ovat meillä.

Näitä tarvitaan Mukulamessussa!
Nyt meillä on muutaman päivän backbackareitä. Meri tuli sunnuntaina ja Laura ja Freja tiistaina. Tiistai-iltana tytöt osallistuivat pappilan askartelutalkoisiin. Valmistelimme lauantain Mukulamessua!

Saa nähdä tulevatko Pirita ja Timo jouluksi!





maanantai 5. marraskuuta 2012

Upea kirja


Sofi Oksanen on ehdottomasti eräs tämän hetken parhaista suomalaisista kirjailijoista. 

Hänen edellinen teoksensa Puhdistus sai Finlandia-palkinnon 2008. Jos pidit Puhdistuksesta, pidät myös tästä.

Kun kyyhkyset katosivat käy läpi Viron menneisyyttä. Maailmasotien välisen itsenäisyyden ajan jälkeen tuli ensin neuvostomiehitys 1939-1940. Sitten tulivat saksalaiset ja 1944 jälleen venäläiset. Sofi Oksasen kirjan aikajana alkaa saksalaisten tulosta ja päättyy 1960-luvulle, jolloin muistot sota-ajasta ovat vielä tuoreita. 

Viron miehitysaikojen kohtalot näkyvät ihmisten valinnoissa heidän etsiessään selviytymiskeinoja tilanteessa, jossa vanhat järjestelmät ja omat turvaverkostot kaatuvat. Valinnat ovat erilaisia ja jokaisen poluilla on omat varjonsa.

Samaa teemaa menneisyyden varjoista käsitteli myös Puhdistus. Puhdistus oli rankempi lukukokemus, se kouraisi syvemmältä. Ehkä Kun kyyhkyset katosivat on sittenkin vielä parempi kirjana.

Sofi Oksasen teksti on hienoa, kertomus etenee takautumien kautta, ihmiskohtalot koskettavat. Tämä on hieno kirja!

Sofi OksanenKun kyyhkyset katosivat. 2012.

Sofi Oksasen virallinen kotisivu: Sofi Oksanen