sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Australialaiset palvovat pavlovaa


Saanko esitellä, ensimmäinen pavlovani.
Joulun aikaa edeltää Sydneyssäkin erilaiset joulutilaisuudet ja jouluruokaa on syöty jo pariin otteeseen. Ensimmäinen joulupöytä oli kiinalais-australialainen ja toinen ihan perinteisiä suomalaisia jouluherkkuja täynnä.

Niin joulupöydän kuin muidenkin buffeiden vakiojälkiruoka on täällä pavlova. Olen nähnyt useammankin raavaan miehen lappavan lautaselleen isot kasat tuota sangen äitelää marenkiherkkua. Rippileirillä eräs nuorukaisista puhui suorastaan rakastuneen oloisesti pavlovasta. Itse en siitä erityisemmin pidä, mutta utelias kun ole, päätin kokeille miltä kotitekoinen pavlova maistuisi. Ravintolassa syömäni pavlova on ollut niin äkki-imelää, ettei se ole saanut minua ihanuudestaan vakuuttumaan.
Marenki viihtyi uunissa pitkään.

Tarina kertoo, että pavlova on saanut nimensä venäläisen balettitanssijatar Anna Pavlovan mukaan. Yhtä unelman kevyitä molemmat. Tästä herkusta on tullut Australian epävirallinen kansallisjälkiruoka.

Uudessa Seelannissa ja Australiasta löytyy satoja erilaista pavlova reseptiä, jostain luin että niitä olisi reilusti yli kuusisataa. Wikipedian mukaan ensimmäinen pavlova resepti julkaistiin Australiassa vuonna 1935.  Uudessa Seelannissa ilmestyneessä keittokirjassa Home Cookery for New Zealand  oli marenkikakun resepti, jonka nimi oli Meringue with Fruit Filling. Vaikka sitä ei pavlovaksi kutsuttakaan, niin hyvin samanlaisesta herkusta oli kyse.

Sekä australialaiset että uusseelantilaiset väittävät keksineenä palvovan.  Se lienee varmaa, että keksittiin se sitten kummassa maassa tahansa, kakun nimeämiseen on vaikuttanut tuo edellä mainittu tanssijatar Anna Matveyevna Pavlova, joka teki vuosina 1926ja 1929 kiertueen molemmissa maissa.

Kermavaahtoa ja koristuksia vaille valmis.
Uusseelantilaisten mukaan pavlovan kehitti Wllingtonilaisen hotellin johtaja vuonna 1926. Hän loi tämän herkun, jossa marentki on kuin Anna Pavlovan tutu, kermavaahto kuin miehusta osa. Koristelemiseen käytettiin tällöin kiwihedelmiä.

Australialaisten mukaan pavlovan kehitettiin Perhtissä Hotell Esplanadessa iltapäiväteen kanssa nautittavaksi. Nimi syntyi siitä, kun joku totesi, että tämähän on yhtä kevyt kuin Pavlova. Tanssijatar oli ollut kyseisessä hotellissa vieraana vuoden 1929 Australian kiertueensa aikana.

Niin tai näin, nyt pavlova on niin Australian kuin Uuden Seelannin kansallisherkku. Varmaa tietoa minulla ei ole, mutta kuulemaan mukaan uusseelantilainen versio on pienempi - joku voisi sanoa, että seon tutumpi.


Kaikki meni. Seuraavaa pavlova varten hankitaan ehkä jo kakkulapio.
Minun ensimmäinen pavlovani onnistui hyvin. Kahden kananmunan valkuaisesta tehty marenki höttönen riitti hyvin neljälle jälkiruuaksi, vaikka kermavaahtoa olisi voinut olla hieman enemmän. Ja sen voin sanoa, että kotitekoinen pavlova voittaa kaupan ja ravintoloiden tarjoomukset mennen tullen.