perjantai 28. syyskuuta 2012

Rentoa menoa lääkärissä

Meidän Medical centere
Poskeeni tuli kesällä patti, jota kävin tiistaina näyttämässä lääkärille ostoskeskuksemme Medical centerissä. Tämä oli ensimmäinen kosketukseni australialaiseen terveydenhoitoon ja ainakin tähän asti myönteinen kokemus. Medical centerissä ei lääkärille voi varata aikaa vaan tiskillä ilmoittaudutaan, odotetaan television pauhatessa kovaäänisesti ja sitten mennään sisälle, kun lääkäri huutaa nimen.

Sain lähetteen ultraääneen, jossa kävin pari perjantaina. Jos en olisi lähetteestä tarkistanut, en olisi heti uskonut, että kuvassa näkyvässä putiikissa harjoitetaan vakavaa lääketieteellistä toimintaa.
Lauantaina sitten kävin kuulemassa tuloksen ja lääkäri totesi, että patti on vaaraton. Tämä kaikki siis saman viikon aikana. Seuraava vaihe on, että tapaan vajaan kuukauden kuluttua spesialistin, joka päättää jatkanko elämää patillisena vai patittomana.

Tähän mennessä en ole lääkärikäynneillä rahapussista kaivanut muuta kuin medicare kortin eli olen käyttänyt julkisin varoin rahoitettuja palveluita. Ja kaikki kävi nopeasti ja helposti.

Pelastusarmeijan kirpputorin ja pesulan välistä löytyi erilaisia diagnooseja tekevä yritys

Herra ja rouva lääkäri sekä käly

Meidän lähimmän Medical centerissä on kaksi lääkäriä, intialainen Sellathurain pariskunta, ja lauantaisin ja maanantaisin heitä avustaa mieslääkärin sisko.  Vähän on erilainen meininki täällä, ei lainkaan niin muodollista ja virallisen oloista kuin Ruotsissa. Lääkäreillä ei ole valkoisia takkeja, koko paikka on hieman nukkavieru, kiiltävää terästä ei juuri näy. Vaivojen kartoittamisen ohjessa lääkäri vastaisi muutaman kerran puhelimeen ja suunnitteli viikonloppua ja hoiteli myös yksityisasioita.

Parasta on, että samalla käynnillä saa valittaa kaikki vaivansa kerralla eikä niitä tarvitse annostella yksi per kerta niin kuin Ruotsissa on tapana. Mielenkiintoista on myös se, että lääkärissä voi käydä myös lauantaisin, tosin silloin vastaanotto on auki vain kello 14.00.

Kalliit lääkkeet

Kun olin ensimmäisellä käynnillä lääkärissä, olin mieslääkärin puheilla. Martti oli mukana vastaanotolla henkisenä tukena, ja kun uusin pari reseptejä lääkäri totesi Martille, että taas tulee kallis lääke. Puoliksi leikillään ja puoliksi tosissaan päivitteli, kun tulee vaimo niin kalliiksi.

torstai 20. syyskuuta 2012

Tomaattikilo yli 9 euroa

Tomaatti on tällä hetkellä joidenkin aussimarkettien kallein vihannes! Kilohinta on ollut jopa 12 dollaria, eli 9,6 euroa. Meidän paikallisessa Woolworthissa tomaattikilo on ollut yli seitsemän dollaria (noin 5,6 euroa). Vuosi sitten tomaattien kilohinta oli 4 dollarin paikkeilla. Nykyiset ennätyshinnat johtuvat kylmästä ja kosteasta talvesta.

Salaatissa ei kovin paljon tomaattia ole siis näkynyt.

Tomaattien hinnat laskevat kunhan kevät etenee ja varsinainen tomaattikausi pääsee käyntiin. Tämä muistuttaa siitä, että vaikka Australiaa pidetään lämpimänä ja aurinkoisena maana, niin talvet ovat kylmiä ja useimpien kasvien satoa saa vain osan vuodesta. Aika ajoin hedelmien ja vihannesten hinnat ovat eurooppalaisittain tosi korkeita.

Täällä suositellaan hyödyntämään kunkin vuodenajan kausituotteita.

maanantai 17. syyskuuta 2012

Väkivaltaiset mielenosoitukset levisivät Sydneyyn

Lauantaina 15.9. uutiset kertoivat Sydneyn keskustan mielenosoituksesta, jossa ääri-islamilaiset ottivat yhteen poliisin kanssa. Syynä mielenosoitukseen oli sama video, joka on aiheuttanut levottomuuksia Libyassa, Egyptissä ja muualla islamilaisessa maailmassa. Mielenosoittajia oli jokunen sata.

Pari poliisia loukkaantui ja joutui käymään sairaalassa, mielenosoittajista pidätettiin muutamia ja poliisi hajotti Yhdysvaltain lähetystön edustalle kokoontuneen vihaisen joukon käyttämällä mm. pippurikaasua.

Poliitikot kiirehtivät tuomitsemaan mielenosoituksen ja totesivat, että Australiassa ei toimita näin. Myös maltilliset islamilaisyhteisön johtajat tuomitsivat väkivallan ja sanoivat sen olevan vastoin islamin oppia. Seuraavina päivinä myös kolumnistit pohtivat tapahtunutta ja joku totesikin, että tällainen toiminta ruokkii ainoastaan rasismia ja tuhoaa sitä yhteistyötä ja sopua, mitä eri uskontokuntien ja etnisten ryhmien välillä on saatu täällä aikaan.

Poliisi on luvannut saattaa lisää mielenosoituksen taustahenkilöitä vastuuseen tapahtuneesta ja vakuuttaa, että vastaisuuden varalta he ovat valmiudessa.

Sydney Morning Heraldin yleisöosastolla joku kirjoitti, että kristityillä ja muslimeilla on ainakin yksi yhteinen piirre. Kummatkin raivostuvat elokuvista, jota he eivät ole nähneet!




tiistai 4. syyskuuta 2012

Savua ilmassa

Maanantai iltana nukkumaan mennessä tuntui lievä savun haju. Piipahdin ulkoportailla ja sieltähän se tuli. Tyyni ilta ja selvästi aisti savun. Onneksi ei siis tullut sisältä.

Kevät on täällä alkanut ja säätieteilijöiden mukaan luvassa on ehkä ennätyslämmin ja -kuiva kevät vuosikymmeniin. Kaksi talvea ovat olleet kosteita, monet muistavat mm. Brisbanen suurtulvat toissavuonna.

La Nina ilmiö on muuttumassa jälleen El Ninjoksi ja tuo kuivat ja lämpimät itäiseen Australiaan. Edessä ovat myös pensaspalot. Sen vuoksi New South Walesin alueella kulotetaan tällä hetkellä useita kymmeniä alueita ja koetetaan siten luoda suoja-alueita. Kahden vuoden kosteus on tehnyt aluskasvillisuudesta oivallista tulen ruokaa.

Helensburghin kulotussavua auton ikkunan läpi kuvattuna!

Kulotukset jatkuvat usean viikon ajan. Tiistaina ajelin etelästä Wollongongin suunnasta kohti Sydneyä ja moottoritien kyltit kertoivat savuhaitoista ja kulotuksesta matkan varrella olevassa Helensburghissa. Kulotuspaikalta pössähteli savupilviä ja auton ilmastointi piti laittaa sisäkierrolle.

Toivottavasti kulotukset varjelevat tuhoisilta paloilta.