maanantai 18. helmikuuta 2013

Kenguru - Australian symboli

Kesy kenguru Warrambuin konferenssikeskuksessa Canberran lähellä.

Kenguru on Australian symboli. Tuskin mikään muu maa maailmassa on samassa määrin mielikuvissa sidoksissa yhteen eläimeen. Kenguru on eläimenä tietysti ainutlaatuinen ja eksoottinen, mikä selittää asiaa. 1960-luvulla televisiosarja Skippy toi kengurut myös suomalaisten olohuoneisiin ja loi maailmankuvaa Australiasta.

John Simons on kirjoittanut mainion kirjan Kangaroo (2013), jossa hän esittelee paitsi itse eläimen, myös siihen liittyvää mytologiaa ja symboliikkaa.

Tunnettuja kengurulajeja on 65! Yleisesti kengurulla tarkoitetaan kuitenkin neljää isoa lajia, itäistä tai läntistä harmaakengurua, Keski-Australiassa elävää punaista kengurua tai pohjoisessa asustelevaa antiloopikengurua. Lisäksi on lukuisa määrä pienempiä lajeja, erilaisia wallabeja, ja englanninkielisinä löytyy mm. quokka, oolacunta, monjo, warabis, tammars, wallaroo, euro ja pademelon. Ota näistä sitten selvää J

Harmaakenguruita ja punaisia kenguruita arvioidaan olevan noin 57 miljoonaa ja Simonsin mukaan määrä on pikemminkin kasvamassa. Kengurun liha on erittäin vähärasvaista ja terveellistä. Kenguruita ei tarhata vaan kaikki ruoaksi tai nahoiksi päätyvät kengurut metsästetään.

Minä ja kenguru. Minä oikealla!
Ilmastonmuutoksen kannalta kengurut ovat ympäristöystävällisiä. Kun nautakarjan metaanipäästöt ovat 11 prosenttia koko Australian kasvihuonekaasujen päästöistä, niin kengurut eivät piereksi lainkaan!
Kengurun liha on kokemukseni mukaan aika miedon makuista ja siitä voi laittaa monenlaista ruokaa. Australialaiset ainakaan New South Walesin alueella eivät silti syö kovin paljon kengurunlihaa. Suurin ongelma kenguruista on autoilijoille. Tyhmänoloisena eläimenä se jää pimeässä katselemaan, että kukahan se sieltä noin kirkkain valoin tulee!

Kengurun raskaus kestää noin 40 päivää ja naaras pystyy keskeyttämään raskauden. Kengurunaaras pystyy varastoimaan spermaa, joten se voi itse päättää, milloin se tulee raskaaksi. Syntyessään kengurun poikanen on vain noin sentin mittainen. Se kiipeä emonsa pussiin ja etsii sieltä nisän, josta se saa ravintoa. Kengurulla saattaa olla yksi poikanen vierellä emonsa hoidossa, toinen pussissa oleva pienokainen ja kolmas tulossa. Tehokasta!
Nykypäivän kengurutaidetta! Tämä taideteos oli mukana
Sculpture on the Sea taidenäyttelyssä Bondi Beachilla
marraskuussa.

Alkuperäisväestölle kenguru on ollut tärkeä riistaeläin, mutta myös mytologiaan ja taiteeseen vahvasti liittyvä olento.

Kenguruyhteisöjä löytyy muualtakin kuin Australiasta. Eläintarhoista tai yksityisiltä ihmisiltä karanneet tietyt wallabi-lajit selviävät ankarissakin olosuhteissa. Esimerkiksi Englannissa on useita paikkoja, joista näitä eläimiä löytyy. Yksi yhteisö on Sussexissa lähellä paikkaa, mihin Nalle Puh –tarinat sijoittuvat. Ja löytyyhän jo Nalle Puhin ystäväpiiristä Kengu ja Ruu!