Palvelu pelaa kirjastossa

Sydenyssa tai koko NSW:n osavaltiossa ei tarvitse kuin marssia kirjastoon ja pyytää, että he tilaavat laatikollisen suomalaisia kirjoja ja sitten niitä saa. Eikä se maksa mitään. Hieno homma. 

Hetki kun sain kirjastokortin, mikä oli seikkailu sinänsä, menin Bankstownin kirjastoon ja tilasin laatikollisen suomalaisia kirjoja. Tosin ensin oli vakuutettava, että en todellakaan halunnut lasten kirjoja vaan ihan aikuisten kirjoja. Tilasin kokeeksi faktaa ja fiktiota.

Vajaan viikon kuluttua kirjastosta soitettiin (he eivät suostuneet lähettämään sähköpostia) ja kerrottiin, että kirjat ovat tulleet. Kiittelin kovasti ja ei kun into pursuten lainaamaan. No, kyllä se into siitä laantui.

Määrittele laatikollinen ja suomalainen

Paljonko on laatikollinen kirjoja? Se riippuu tietysti laatikon koosta ja täällä on käytössä aivan ilmeisesti pienet laatikot. Laatikollinen oli noin 20 kirjaa – aika vähän, jos vielä haluaa valita.

Käsite suomalaisia kirjoja oli minulle toinen kuin kirjastonvirkailijoille. Suurin osa kirjoista oli käännöksiä, siis suomeksi, muttei suomalaista. Oli mukana myös suomalaista kaunokirjallisuutta ihan parhaimmasta päästä, muun muassa Reino Lehväslaihon sotaromaani Koukkaus itään (1999 WSOY).
Lehväslaiholla on tai ainakin on ollut kesämökki Virroilla, joten jos ei muusta, niin ainakin siitä pisteet miehelle – niin ahkeruudesta. Hän on julkaissut 45 sotaromaani, joista viimeisin Sissit ilmestyi 2011.

Kerran vähemistötietoinen, aina vähemmistötietoinen

Sen verran syvällä vähemmistöajattelu on meissä molemmissa, että päätimme lainata kumpikin kaksi kirjaa, vaikka emme niitä lukisikaan. Täytyy saada tilastoihin merkintä, että kirjat kiinnostavat, että niitä lainataan – jotta ostetaan uusia. Nyt oli tarjolla varsin vanhaa vuosikertaa. Arto Paasilinnan Jäniksen vuosi on tietysti lähes klassikko, mutta eiköhän se ole jo luettu Sydneyssäkin.

Minun kassiini päätyi muun muassa Emily Graysonin romaani Huvimaja (1999, suom. Arja Kantele 1999 WSOY). Kirjan selkämyksessä on soma punainen sydän. Romantiikkaa siis. Lukaisin kirjan saman tien. Ei mikään suuri lukuelämys, muttahelppolukuinen. Se on amerikkalainen serkku sellaisille romaaneille kuin ranskalaisen Muriel Barberyn Siilin eleganssi (suom. Anna-Maija Viitanen 2009 Gummerus) ja  Mary Ann Shafferin ja Annie Barrowsin Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville (2008,  suom. Jaana Kapari-Jatta 2010, Otava).

Huvimaja on huomattavasti heppoisempi niin juoneltaan kuin sisällöltään. Kun Siilin eleganssissa analysoidaan taidetta ja ihmisten todellista minuutta tai Kirjallisessa piirissä maailman tilaa ja kirjoja, pysyttelee Huvimaja vain rakkaustarinana, jossa taiteeseen, keittiötaiteeseen tai ihmissuhteisiin ei mennä sen syvemmälle. Siis ihan oivallinen kirja, jos potee flunssaa, istuu hammaslääkärin vastaanottohuoneessa tai jostain muusta syystä ei halua syventyä ajattelemaan ja pohtimaan vaan vain viihdyttää hetkisen itseään sanojen virralla.

Kirjasto tien varressa

Yritin käydä toisessakin kirjastossa. Tämä viehättävä rakennus sijaitsee Murrumbateman kylässä, jossa asuu noin  2000 asukasta ja joka sijaitsee noin 50 km Canberrasta Sydneyn päin. Kirjaston lisäksi Murrumbatemanissa on kauppa, posti, motelli, autokorjaamo, kauneushoitola ja viehättävän oloinen kahvila, joka oli kiinni.

.  

Kirjasto on auki vain lauantaisin, kolme tuntia. Valitettavasti ei ollut lauantai enkä päässyt sisälle kirjastoon katsomaan sen kirjavalikoimaa. Tällaisesta kirjastosta sopisi lainata vanhoja englantilaisia dekkareita, sellaisia nice little murder -kirjoja.