maanantai 13. helmikuuta 2012

Australian eetterissä

                                Kuvassa Miina, Manta, Noora, Otso ja Valtteri (edessä)

Jottei totuus vallan unohtuisi niin tein yhden radiojutun. Se kertoo tammikuussa pidetystä rippileiristä ja haastateltavana viisi leiriläistä ja pari pastoria. Haastattelut on tehty kännykällä ja kiitos Tomin sain lopulta muutettua äänitiedoston sellaiseen muotoon, että sitä pystyi vähän leikkaamaan ja lähettämään eteenpäin. Ihan siinä kaipauksella ajattelin Diagsta ja Nagra-nauhuria.

Rippileirijuttu lähetettiin paikallisessa suomenkielisessä ohjelmassa kanavalla SBS. Australiassa on vain tunti viikossa suomenkielistä ohjelmaa, joka kuuluu koko maassa. Sen lisäksi eri osavaltioissa tai kaupungeissa on erilaisia lähiradio-ohjelmia. Esimerkiksi Canberrassa vuorottelevat eri seurakuntien ihmiset radiotoimittajana. Canberran suomalaisen luterilaisen seurakunna papin, Jannen, mukaan radiolähetyksen kokoaminen on mukavaa vaihtelua papin puuhiin.

Alla linkki, jos haluat kuulla, mitä leiriläisillä oli kerrottavana leiristä ja mitä he arvelivat opettaneensa vetäjillä eli Martti- ja Tommi-papille. Tasapuolisuuden vuoksi linkin alla kuva myös pastoreista.


Pastorit Martti ja Tommi antavat ohjeita harjoutuksissa ennen konfirmaatiojumalanpalvelusta Brisbanessa.

1 kommentti:

  1. Moikka

    Ammattilaisten meininkiä. Kylläpäs sattuikin osuvasti radiotoimittaja puhelimen kanssa paikalle. Ei siinä kuuntelija Nagraa kaivannut, lasten laulua olisi voinut olla enemmän. Monipuolinen haastattelu ja vielä kumpaisenkin ääni äätterissä. Nuorten kanssa puuhailu on varmasti palkitsevaa, ovat niin aitoja eivätkä laisinkaan ujoja kuin suomalaiset vanhemmat koto maassaan.

    Näistä sivuistahan alkaa muodostumaan monipuoliset, varsinaista mediaväkeä näemmä.

    t. Paavo

    VastaaPoista