keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Luterilaisuuden tulevaisuus on Aasiassa

Artikkeli on julkaistu Suomi Newspaperissa

Piispa John Henderssonin haastattelu


Australian luterilaisen kirkon uusi piispa John Henderson sanoo, että luterilaisuuden tulevaisuun on Aasiassa. Luterilaisuus on hänen mukaansa enemmän teologinen ja hengellinen liike kuin kirkkokunta.
Australian luterilainen kirkko (LCA) valitsi huhtikuussa Adelaidessa pidetyssä synodissa eli kirkolliskokouksessa uudeksi keulamieheksi John Hendersonin. Hän on kirkon ensimmäinen valittu piispa, sillä synodiin saakka oli käytetty titteliä presidentti.
- Meidän täytyy löytää identiteettimme australialaisena kirkkona, lakata olemasta saksalainen, eurooppalainen tai amerikkalainen kirkko. Meidän täytyy viimeinkin löytää se, mitä on olla australialainen kirkkokunta. Emme voi enää katsoa olkamme yli menneisyyteen, vaan meidän on kysyttävä, mitä teemme tästä eteenpäin, piispa Henderson, 56, pohtii tulevaisuuden haasteita.
John Hendersson on Australian luterilaisten piispa. Titteliä arkkipiispa ei
täällä tunneta. Piispan toimikausi on neljä vuotta.
Hänen mukaansa luterilaisten tulee keskittyä aiempaa enemmän luomaan yhteyksiä Aasian luterilaisten kirkkojen ja seurakuntien kanssa. Australian tulevaisuus pidemmällä ajanjaksolla – vaikkapa sata vuotta – Aasiassa.
Henderson muistuttaa, että Indonesiassa on viisi miljoonaa luterilaista, Papua Uudessa Guineassa heitä on 1,2 miljoonaa ja Aasiassa on 20 luterilaista kirkkoa. Useissa Aasian maassa luterilaisuudella on vahva jalansija ja se on kasvava kirkkokunta. Monet sikäläisistä kirkon johtajista ovat saaneet koulutuksensa Australiassa, luterilaisen kirkon seminaarissa Adelaidessa.
Luterilainen kirkko ei kuole
Parin vuoden takaisessa väestönlaskennassa noin 250 000 australialaista ilmoitti uskontokunnakseen luterilainen. Katolilaisia Australian 21,5-miljoonaisesta väestöstä (2011 väestölaskenta) oli 5,4 miljoonaa (25 %), anglikaaneja 3,7 miljoonaa (17 %) ja Uniting Churchin jäseniä 1 miljoona (5 %). Uskonnottomiksi itsensä ilmoitti 22 prosenttia. Buddhalaisia oli 592 000, islamilaisia 476 000 ja hinduja 275 000.
Luterilaisuus on täällä siis selvästi vähemmistökirkko. Todellisuudessa luterilaisiin seurakuntiin kuuluu Hendersonin arvion mukaan vain 50 000 – 60 000 jäsentä, joista viikottain jumalanpalveluksiin osallistuu 30 000.
– Australiassa asuu siis 200 000 ”luterilaista”, joista emme tiedä mitään. Jotkut heistä ovat käyneet luterilaista koulua, tai he itse tai heidän läheisensä asuvat vaikkapa luterilaisessa palvelutalossa. Sen vuoksi he ovat ilmoittaneet olevansa luterilaisia, koska eivät ole minkään muunkaan kirkkokunnan jäseniä, Henderson pohtii.
Väestömäärältä suhteellisesti eniten luterilaisia asuu lienee Alice Springissä, sillä siellä on iso aboriginaalien luterilainen yhteisö.
– Luterilainen kirkko voi säilyä hengissä Australiassa. Siihen tarvitaan rohkeutta ja mielikuvitusta. Perinteiset tavat toimia ovat olleet hyviä, mutta ne eivät toimi tulevaisuudessa. Jos toimintamallien ovat peräisin saksalaisesta kyläyhteisöstä 1900-alkupuolelta, niin ne eivät toimi enää 2000-luvun suurkaupungeissa. Meidän on ajateltava asioita uudestaan. 30-40 vuoden kuluttua meillä on joillakin alueilla vahvoja luterilaisia keskuksia, ja joissakin paikoissa luterilaiset seurakunnat ovat kuolleet pois, Henderson maalaa tulevaisuutta.
Mitä on luterilaisuus?
Henderson muistuttaa, että LCA on tehnyt paljon yhteistyötä toisten kirkkokuntien kanssa. Seurakuntien kehittämisessä mallia on haettu anglikaaniselta kirkolta ja luterilaiset koulut ovat pitkään hyötyneet katolilaisten koulujen tavasta toimia ja niiden suhteista yhteiskuntaan. 
– Meidän on kysyttävä, mitä on luterilaisuus? Mikä on meidän teologinen ja hengellinen antimme tälle yhteiskunnalle? Me olemme olleet monissa asioissa saamapuolella, mutta mitä me annamme toisille?
– Tämä maa olisi paljon köyhempi ilman luterilaisuutta, Henderson uskoo. – Meillä on pitkät perinteet teologisista ja opillisista keskusteluista katolilaisten ja anglikaanien kanssa. Luterilaisuus on enemmän teologinen  ja hengellinen liike kuin kirkkokunta. Luterilaisuus on eri asia kuin luterilainen kirkkokunta. Luterilaisuus toteutuu meidän palvelutehtävässämme, lähetystyössä, vanhainkodeissa ja kouluissa, hän toteaa.
Hendersonin mkaan luterilaisessa uskossa on paljon hienoja asioita: Kristus-keskeisyys, laki ja evankeliumi, kahden hallintovallan (regimentin) oppi, armon keskeisyys. Maailmanlaajuiselta luterilaiselta yhteisöltä on kuitenkin opittavaa ja hyviä asioita on jaettava eteenpäin. Australian luterilaisuus on pahimmillaan ollut hyvin sulkeutunutta ja siitä Henderson haluaa johtaa kirkkokunnan väljemmille vesille.
Naispappeudesta ei enää vaieta
Kysymys naisten vihkimisestä papiksi on hiertänyt kivenä Australian luterilaisen kirkon kengässä jo 40 vuotta. Naispappeus ei ollut päätettävien asioiden joukossa huhtikuun synodissa. Tämä herätti paljon pahaa verta ja kirvoitti joukon tiukkoja puheenvuoroja.
Uusi piispa lupaa, että kahden vuoden kuluttua asiasta tehdään päätös.
– Naispappeuskysymys on jo saanut aikaan ihmisten eroamista kirkossa. Jos naispappeus hyväksytään, myös se tulee aiheuttamaan eroamista kirkosta. Kyse ei ole konservatiiveista ja liberaaleista, vaan ihmisten omastatunnosta. Minusta nyt on kuitenkin aika tehdä päätös asiasta, eikä lykätä sitä enää. Meillä on kaksi vuotta aikaa seuraavaan yleissynodiin, joka pidetään 2015 New South Walesissa. Ennen sitä meidän on löydettävä konsensus, eli yksimielisyys siitä, että asiasta päätetään. Asiasta on keskusteltu 40 vuoden aikana riittävästi.
Henderson muistuttaa, että konsensus ei tarkoita sitä, että naispappeus hyväksytään. – Päätös voi olla myös toinen. Tärkeää on, että meillä on yksimielisyys siitä, että aika joko on naispappeudelle kypsä, tai se ei vielä ole sitä.
– En pelkää päätöksen seurauksia, toivon kuitenkin, ettei se aiheuta suurta repeämää kirkossa, John Henderson sanoo.
John Henderson
John Henderson on Australian luterilaisen kirkon (LCA) ensimmäinen valittu piispa. Huhtikuussa Adelaidessa huhtikuussa pidetty LCA:n synodi valitsi Hendersonin kirkon uudeksi johtajaksi, mutta oli päättänyt hetkeä aiemmin muutta siihen astisen presidentti-tittelin piispaksi.
Henderson on vuonna 1966 yhdistyneen LCA:n kuudes johtaja. Vuonna 1966 kahdesta luterilaisesta kirkosta muodostuneen LCA:n aikaisempina johtajina ovat toimineet Max Löhe (1966-1972), Les Grope (1972-1987), Lance Steicke (1987-2000) ja Mike Semmler (2000-2013).
56-vuotias Henderson on ollut monenlaisissa tehtävissä ennen valintaansa piispaksi. Hän on työskennellyt pappina Uudessa Seelannissa, Etelä-Australiassa, Queenslandissa ja Victoriassa. Vankan kirkkojenvälisen kokemuksen Henderson sai toimiessaan Australian kirkkojen neuvoston pääsihteerinä vuosina 2002-2008. Toimipaikka oli Sydney. Sen jälkeen Henderson toimi Adelaidessa sijaitsevan Australian Lutheran Collegen rehtorina. Sieltä valmistuvat mm. maan luterilaiset papit.


1 kommentti:

  1. Kiitos Martti!

    Hyvä artikkeli kaiken kaikkiaan maanosan luterilaisuuden tilasta tilastojen valossa. Hämmästyin vähemmistöuskontokuntana olemista, vähemmän kuin hinduja!
    Tuo naispappeus tilanne saattaa kolahtaa sinun aikanasi päätetäväksi. Ruotsissahan on jo naispiispakin! Sinun ikänen piispa, nuori mies.

    t. Paavo

    VastaaPoista