tiistai 3. tammikuuta 2012

Viimeiset joulukortit, ensimmäiset yövieraat


Posti tuo vielä viimeisiä joulutervehdyksiä Suomesta. Kiitoksia korteista, kirjeistä ja pienistä paketeista. Ihan vielä ei ole joulu ohi. Jouluvalot loistavat ainakin naapureidemme ikkunoissa vielä ja alennusmyynnit ovat käynnissä täydellä teholla.

Tiistaina saapuivat myös meidän ensimmäiset yövieraat, kun ylistarolaisen Tuppuraisen perheen Australian-matka toi heidät Sydneyhyn. Meille saapui varsin punainen joukko ja illan aluksi hoideltiin palovammoja. Kun täällä vihdoinkin on tullut kesä, paistaa aurinko kuumasti eikä rannalla tarvitse montaa hetkeä olla, kun iho kärähtää. Pappilassa on tavallista enemmän elämää nyt parin päivän ajan, mukavaa.

Torstaina alkaa Suvipäivät. Se on kesätapahtuma, joka kerää suomalaista seurakuntaväkeä koko Australiasta koolle pitkän viikonvaihteen ajaksi. Sitä ennen on vielä valittava divarikirjoja myyntiin. Seurakunta sai lahjoituksena kymmenen laatikollista kirjoja, joista osa lähtee myyntiin.
Osa kirjoista on jo nyt kulkenut pitkän tien. Esimerkiksi Victor Hugon Kurjat on alun perin kuulunut Vihdin kunnankirjastolle. Siellä se oli laitettu poistomyyntiin ja ostaja oli tuonut kirjan matkassaan Australiaan. Täälläkin se on vaihtanut omistajaa jo pari kertaa ennen kuin päätyi Etelän ristin seurakunnan kahvihuoneeseen. En voi olla miettimättä niitä ihmisiä, jotka ovat sen lukeneet, mitä ovat miettineet kirjaa lukiessaan ja muistavatko vielä tarinan, millainen on kirjan lukijoiden elämä ollut.

Kirjalaatikoita purkaessa tuli hieman surullinen olo. Nämä kirjat ovat olleet tärkeitä omistajalleen, mutta haluuako niitä enää kukaan. Kirjojen sisäsivuilta löytyy merkintöjä siitä, koska kirja on saatu tai ostettu ja koska se on luettu. Halldór Laxnessin Salka Valka tuntuu olleen yksi suosikeista. Entinen omistaja oli lukenut kirjan neljä tai viisi kertaa ja hänellä oli niitä kaksi kappaletta. Toivottavasti kirja pääsee Suvipäivillä uuteen kotiin, jossa sitä luetaan ja siitä pidetään hyvää huolta. 
Osa kirjoista on tullut auttamattomasti tiensä päähän. Esimerkiksi Keskikoulun luonnonoppi II on jo tehtävänsä tehnyt. Mutta jos kaipaat romanttikkaa niin tarjolla olisi mm. Laila Hietamiehen kirjoja, realismia ja sukukronikoita kaipaavilla olisi kaupan Eeva Joenpellon ja Kalle Päätalon romaaneja ja jännityksen ystävälle monen moisia dekkareita. 

1 kommentti:

  1. Pappilasta minulle tulee apu! Sieltä saa suojaa palaneele iholle, rasvaa ja huolenpitoa yllättävän kesän avajaisiin. Pysykää sisällä ja lukekaa kirjoja.

    Jopas sattui kirjalaatikoille asiantunteva osoite. Ekana ajattelin, että mitä kaikkea te mukaan oikein otitte? Matkakumppaniksi tietty kirjoja! Siinähän olisi pappilan kirjaston perustamiseksi oiva siemen, jota voisi täydentää määrättömästi. Vain mirha ja suitsukkeet puuttuvat. Onko suomalaisilla merimiehillä Sydneyssä omaa tukikohtaa? Laivoissa voisi pistää heidän mukana tulemaan aina uusia ja uusia teoksia kirjastoonnne vaikkapa eri merimieskirkoista kautta koko maailman.

    On jollainlailla hauskaa tuo tavaran kierto, kuinka niitä ei vain heitetä jo alunperinkään pois vaan lopulta kierrätetään pappilaan. Aika tavaran kaupitsee. Tätähän Maran "välitilasta" pohdin aikoinaan. Kirjahyllyjä vain vonkaamaan!

    Suvipäivät sattuivat hauskasti Loppiaiseen alkaviksi. Kuin Itäisenmaan viisaat suomalaiset olisivat lähteneet kulkemaan kohti Sydneyn ilotulitusta kohti kesän kynnyksellä. Hyvä ajoitus myös Martti pastorilta ja Riitalta saapua Ruotsista hiukkasen aikaisemmin Suvipäiville ja tutustua muualla asuviin suomalaisiin siirtolaisiin.

    Meille Hesaan satoi räntälunta uudenvuodenpäivän jälkeen eka kertaa, nyt se on melkein pois. Pakkanen väijyy nurkan takana, josko talvi tulee.

    Hyviä Suvipäiviä!

    Paavo

    VastaaPoista