lauantai 17. joulukuuta 2011

Joulumerkit

 Australian kotimaan joulumerkki on arvoltaan 55 senttiä ja sen aiheena on Maria ja Jeesus-lapsi. Ulkomaanmerkki maksaa puolitoista dollaria ja sen aiheena on puolestaan joulupukki, joka rantautuu Joulusaarille.

Joulusaari-merkkiä onkin arvosteltu mauttomaksi, sillä Joulusaaret ovat tulleet surullisella tavalla tutuiksi kuluneen vuoden aikana. The Australian -lehdessä (10-11.12.) oli koottu tietoja Joulusaarille vuoden aikana tulleista pakolaisista.

Saarelle on lehden ilmestymiseen mennessä tullut kaikkiaan 95 pakolaisvenetta, joissa on ollut 4187 pakolaista (+ 149 veneiden miehistön jäsentä). Joulusaari on Australiaan suuntautuvan laittoman siirtolaisuuden keskeisin kanava. Vuosi sitten noin 50 pakolaista hukkui, kun heitä kuljettanut vene haaksirikkoutui.

Valtaosa Joulusaarille tulevista pakolaisista tulee Indonesiasta. Oppositiojohtaja Tony Abbott on kommentoinut hallituksen pakolaispolitiikkaa sanomalla, että yhtä hyvin voitaisiin rakentaan silta Indonesian ja Australian välille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti