maanantai 28. lokakuuta 2013

Kangastus - unelmaa vai pettymystä?

Kjell Westö: Kangastus 38. 2013. Otava.

Kjell Westö on kirjoittanut useita romaaneja, jotka liittyvät Suomen historiaan. Esimerkiksi Missä kuljimme kerran peilaa vuoden 1918 sodan tapahtumia ja vaikutuksia ihmisten elämään.

Tässä kirjassa eletään vuotta 1938. Kahdenkymmenen vuoden takaiset tapahtumat ovat kuitenkin vahvasti. Sodan kauhut ja muistot eivät päästä otteestaan. 

Kirjan keskushahmot ovat asianajaja Claes Thune ja hänen konttoristiksi palkkaama rouva Matilda Wiik. Thunella on takana diplomaattiura, hajonnut avioliitto ja Keskiviikkokerhonsa, jossa pohditaan Euroopan tulevaisuutta Natsi-Saksan varjojen pidetessä. 

Thunella on omat katkerankirpeät muistonsa, mutta myös unelmansa. Lähimpien ystävien, eli keskiviikkokerholaisten elämä vie kutankin omiin suuntiinsa. Lahjakkuuden, toiveiden ja luottamuksen vierellä kulkee uupuminen, pettymykset ja pettäminen. Jää kysymään, kenellä on oikeus onneen?

Myös rouva Wiikillä on menneisyytensä. Elämän sisältö on työn ohella elokuvien unelmamaailmaa. Unelmaa kuitenkin. 

Kirja herättää miettimään, mistä kaikesta ihminen voi eheytyä ja voiko tai kannattaako elämää rakentaa koston varaan?

Kangastus 38 on hieno kirja. Westö kuljettaa mukanaan 1930-luvun lopun Helsingissä, sen todellisuudessa ja elokuvien ja uuden musiikin myötä myös unelmissa.

Suosittelen.

PS. Liisa Ryömän suomennos on sujuvaa ja värikästä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti